Teksti Jarmo Peltola

Maaseutu-Hollolan aika

Maaseutu-Hollolan aika (1939–1964) voidaan pilkkoa pienempiin vaiheisiin: sotavuosiin (1939–1944), sodasta toipumisen vuosiksi (1944–1955) ja maalais-Hollolan illankajoksi (1956–1964). Sota-aika oli poikkeusaikaa, jolloin yhteiskunnan normaali toiminta oli vaivaloista. Keskeisten elintarvikkeiden tuotantoa ja myyntiä säännösteltiin kansanhuoltoministeriön toimesta. Myös kankaat ja esimerkiksi rakennustarvikkeet olivat sotataloudessa tarkan kontrollin alla. Monet tuontitavarat olivat säännösteltyjä ja vasta 1930-luvun laman jälkeen köyhempien töllien akkojen ja ukkojen kuppeihin palannut kahvi vaihtui jälleen korvikkeeksi sota-aikana.

Hollolan miehet olivat rintamalla, joten työt kotirintamalla jäivät naisten, nuorten ja vanhusten kontolle. Talvisodan aikana (1939–1940) Hollolaankin saapui siirtoväkeä, jotka piti aluksi muonittaa ja majoittaa. Sittemmin karjalaiset asutettiin välirauhan (1940–1941) aikana. Jatkosodan syttyminen kesäkuussa 1941 muutti tilannetta. Monet Hollolaan asettuneet karjalaiset palasivat takaisin kotiseuduilleen Karjalaan.

Hollolan miehet palvelivat talvisodan ja vuoden 1941 hyökkäysvaiheen aikana ns. kevyissä osastoissa. Talvisodassa joukko-osaston nimi oli ensiksi Kevyt Osasto 11 ja sittemmin Kevyt Osasto 2. Kevyet Osastot etenivät yleensä kärkijoukkona tai sitten heitä sijoiteltiin yleensä hankaliin saumakohtiin. Hollolalaiset taistelivat Talvisodassa lähinnä Kannaksella. Tunnetuimpia taistelupaikkoja olivat Muolaa, Vuosalmi, Äyräpää ja Heinjoki. Talvisotaan osallistui Hollolasta noin 760 miestä; heistä kaatui 67 eli lähes yhdeksän prosenttia.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana pääosa hollolalaisista palveli Kannakselle sijoitetussa Kevyt Osasto 12:sta ja Laatokan pohjoispuolelle sijoitetussa Kevyt Osasto 4:ssä ja samoilla seuduilla taistelleessa JR 23:n konekiväärikomppaniassa. Hyökkäysvaiheen jälkeen joukkoja ryhmiteltiin uudelleen, vanhemmat ikäluokat kotiutettiin, eikä varsinaisesta hollolalaisesta joukko-osastosta voida enää puhua. Koko sota-ajan kuluessa vuosina 1939-1944 hollolalaisia kaatui yhteensä 220 miestä.

Yhteiskunnan sopeutuminen rauhan aikaan oli varsin hidasta. Sodan loppuvaiheessa suomalaisten joukkojen perääntyessä myös karjalaiset lähtivät jälleen evakkotielle ja Hollolaankin asettui varsin runsaasti siirtoväkeä. Elintarvikkeiden ja monien muidenkin tärkeiden tavaroiden säännöstely jatkui vielä vuosia. Tämän sopeutumisvaiheen voidaan nähdä kestäneen vuoden 1955 loppuun.

Kunnalliselämässä toisen maailmansodan päättyminen merkitsi suhteellisen jyrkkää murrosta. Äärivasemmiston julkinen osallistuminen niin valtiollisella kuin kunnallisellakin tasolla sallittiin jälleen. Tämä seikka ja Hollolan elinkeinorakenteen muuttuminen kavensivat kunnanvaltuustossa ei-sosialistien enemmistöä. Vuoden 1945 kunnallisvaaleissa porvarillinen "Maatalousväestön, yksityisyrittäjien ja palkannauttijain vaaliliitto" sai 11 edustajaa valtuustoon, kun taas "Työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton" paikkaluvuksi tuli kahdeksan. Vaaliliiton sisällä uusi puolue SKDL sai viisi ja SDP kolme paikkaa. Vasemmiston kannatus oli suurinta Lahden rajan läheisyydessä sijainneilla teollistuneilla esikaupunkialueilla, jotka liitettiin suurimmaksi osaksi Lahteen vuoden 1956 alussa. Aluemenetyksen myötä kunnan väkiluku putosi, mutta väestön sosiaalinen rakenne yhdenmukaistui.

Maalais-Hollolan illankajo ajoittuu vuosiin 1956–1964. Tuolloin kunnan alueella oli varsin vähän teollisuutta, Lahden läheisyydestä huolimatta taajama-asutustakin oli vähän. Sen aikaisten hollolalaisten pääasiallinen elinkeino oli maa- ja metsätalous. Elinkeinorakenne vaikutti myös poliittisiin voimasuhteisiin. Vuoden 1956 vaaleissa ei-sosialistit saivat 17 paikka ja sosialistit kymmenen paikkaa. Maatalous-Hollolan aika ajoittuu Suomen väestökehityksessä vaiheeseen, jolloin maaseudun väkiluku alkoi nopeasti pudota. Lahden läheisyydessä sijainneen Hollolan asukasluku ei kasvanut aikakauden aikana juuri ollenkaan.