Teksti Jarmo Peltola

Teollisuus-Hollolan aika

Teollisuus-Hollolan aika voidaan jakaa neljään kehitysvaiheeseen. Niistä ensimmäinen oli nopean teollistumisen kausi (1965–1978). Toista vaihetta voidaan kutsua jälkiteolliseen aikakauteen siirtymiseen (1978–1991). Kolmas aikakausi on suuren laman aikakausi (1991–1998). Neljäs vaihe – vuodet 1998–2008 – on nimetty sopeutumisen aikakaudeksi.

Teollisuus-Hollolan ensimmäistä vaihetta voitaisiin perustellusti kutsua myös Salpakankaan ajaksi. Niin perusteellisesti Salpakankaan alueen rakentaminen muutti Hollolan väestö- ja elinkeinorakennetta. Hollolan kunnansihteeriksi valittiin 1960-luvun alussa Tarmo Palonen, joka ryhtyi etunimensä velvoittamana työhön Hollolan kehittämiseksi. Koska esikaupunkialueiden työssäkäynti Lahdessa oli ollut peruste vuoden 1956 liitokselle, päätettiin Hollolassa rakentaa asuntojen lisäksi työpaikkoja. 1960-luvulla tämä tarkoitti teollisuustyöpaikkoja ja teollisuusalueen rakentamista. Kunta tarvitsi liikenteellisesti järkevän alueen teollisuudelle. Autoliikenne oli ottanut nopeita askelia 1950-luvun lopulla, ja Hollolassa päädyttiin rakentamaan teollisuusalue Salpausselän harjulle Hämeenlinnan tien varteen.

Salpakangas kasvoi ja jäi osaksi Hollolaa. Tuosta metsän keskelle rakennetusta nukkumalähiöstä kehittyi Hollolan kuntakeskus, jonne Hollolan kunnan palveluita siirrettiin 1960-luvulta lähtien. Kunnanvirasto siirtyi vasta 1978 Lahden kaupungin keskustasta. Samalla kun Salpakankaan merkitys kasvoi, vähentyi muiden alueiden painoarvo aikaisemmasta. Kunnan palveluiden saaminen oman kunnan alueelle vahvisti kunnan elinvoimaisuutta, dynaamisuutta ja hollolalaista identiteettiä. Samalla tällainen murros vaikutti myös kunnan elinkeinorakenteeseen ja poliittisiin voimasuhteisiin, joihin toki vaikuttivat myös muut koko yhteiskunnassa menossa olleet prosessit. Alla olevasta taulukosta nähdään Salpakankaan alueen kasvu ja sen painoarvo kunnan sisällä.

Taulukko

Salpakankaan, ja Hollolan väkiluku 1965–2005

Lähde: Hollolan kunnan kunnalliskertomukset 1965–2005. Vuoden 1965 asukasluku on Salpakankaan sisälle jääneen Soramäen asuma-alueen väkiluku.

Toiselle vaiheelle eli jälkiteolliseen aikakauteen siirtymiselle oli ominaista teollisuuden kasvun taittuminen ja palveluiden työvoimaosuuden kasvu. Tämän aikakauden aikana Hyvinvointivaltion ”täydellistyi”, eli valtio siirsi lakien ja asetusten voimin kunnille tehtäviä, joiden rahoitus onnistui hyvän työllisyystilanteen aikana.

Samaan aikaan Hollolan kasvu hidastui, mutta jatkui kuitenkin suhteellisen nopeana. Elinkeinorakenteen muutos, elintason kasvu ja sosiaalisten ongelmien ratkaisu vaikutti myös kunnanvaltuuston poliittisiin voimasuhteisiin. Varsinkin SKDL:n ääniosuudet pienenivät ja toisaalta vasemmistopuolueiden tavoin palkansaajien puolueeksi muuttunut Kokoomus kasvatti ääniosuuttaan. SDP:n ja Keskustapuolueen kannatus säilyi sen sijaan suurin piirtein ennallaan.

Hyvinvointivaltion rakentaminen päättyi syksyllä 1991 alkaneeseen suureen lamaan, jonka aikana valtio vetäytyi kuntien rahoittamisesta ja jätti kunnat pärjäämään omillaan. Aikakausi merkitsi saavutetun hyvinvointivaltion asteittaista purkamista, korkeaa työttömyyttä ja kasvavia sosiaalisia ongelmia. Hollolassa aikakausi merkitsi myös väestönkasvun pysähtymistä.

Laman vähitellen helpottaessa 1990-luvun lopulla Hollola muiden kuntien ohella pyrki sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Monien kuntien taloudellinen tilanne oli vaikea ja monet kunnat ryhtyivät varsinkin syrjäseuduilla verraten halukkaasti vapaaehtoisiin kuntaliitoksiin. Hollolassa aikakausi merkitsi hidasta väestönkasvua, ja Hollola kuului koko maan mittakaavassa niiden tyypillisten esikaupunkikuntien joukkoon, jotka kasvoivat uudessakin yhteiskunnallisessa tilanteessa.