| Kesätöitä Hollolan kunnassa Hollolan
kuntaan palkataan kesätyöntekijöitä avustaviin tehtäviin Kesätöiden kestoaika Kesätöihin otetaan Hakeminen Haastattelut Valintapäätös Kesäsijaisuuksia Peruspalvelukeskus Oivassa Peruspalvelukeskus Oivassa olevista alan opiskelijoille tarkoitetuista kesäsijaisuuksista ilmoitetaan sen verkkosivuilla www.oivappk.fi Kesätyöseteli kesällä 2010 Kesätyöseteliin on oikeutettu nuori, joka on täyttänyt 15-vuotta, mutta ei 18-vuotta 31.5.2010 mennessä. Kesätyösetelin arvo on 250 euroa, ja niitä jaetaan yhteensä 50 kappaletta Hollolan kunnanvirastolla Palvelupiste Piipahluksesta 15.3.2010 klo 16-17. Seteleitä saa 1 kpl/henkilö. Seteli tulee noutaa henkilökohtaisesti, ja hakijan on todistettava henkilöllisyytensä. Jokainen etsii työpaikan itse. Jos kesätyöpaikkaa ei löydy, seteli on palautettava Piipahlukseen viimeistään perjantaina 16.4.2010. Palautetut setelit jaetaan uudestaan maanantaina 26.4.2010 klo 16-17 samasta paikasta. Työpaikkana voi olla yritys tai yhdistys. Työnantajana ei voi toimia yksityistalous, perhe tai yksityinen henkilö. Työn on kestettävä vähintään kolme viikkoa, siitä on tehtävä kirjallinen työsopimus ja maksettava ko. alan työehtosopimuksen mukainen palkka. Kunta maksaa kesätyhöllistämisestä työnantajalle 250 euroa kuntatukea seteliä vastaan. Lisätietoja Lisätietoja kesätöistä antavat Leena Uotila,
puh. (03) 880 3357 ja Eija Laine, puh. 044 780 1118 tai
|