Hollolan kirjaston alkuvaiheista

Kansankirjastojen perustaminen käynnistyi Suomessa 1800-luvun puolivälin tienoilla. Se liittyi läheisesti samaan aikaan alkaneeseen kansalliseen heräämiseen ja sen myötä virinneeseen kansansivistysharrastukseen. Kansankirjastoaatteen ensimmäinen levittäjä Suomessa oli viipurilainen kauppa-apulainen Juho Pynninen, joka lukuisin kirjoituksin korosti pitäjänkirjaston perustamisen tärkeyttä. Viipurin läänissä toimikin jo useita pitäjänkirjastoja 1850-luvulle siirryttäessä. Sieltä kansankirjastoaate levisi nopeasti koko maahan, ja useimmat pitäjänkirjastomme onkin perustettu 1850- ja 1860-luvuilla.

Pappilan kansliarakennus ensimmäisenä kirjastona

Hollolan kirjaston perustajasta on olemassa jonkin verran ristiriitaisia tietoja. Luotettavimpana pidetään kuitenkin tietoa, pidetään kuitenkin tietoa, jonka mukaan ylioppilas W. von Hausen oli ryhtynyt perustamaan Hollolaan kirjastoa hankkimalla suomenkielistä kirjallisuutta niin, että keväällä 1851 niitä oli kertynyt 90 nidettä. Saman vuoden loppupuolella kirjoja oli jo n. 200 nidosta. Hollolan kirjasto onkin Hämeen läänin vanhin pitäjänkirjasto. Kirjasto sai alkuvuosina huomattavan kirjalahjan Mukkulan kartanon eversti von Hausenilta, ja vuoteen 1854 mennessä kirjastossa oli jo n. 400 nidettä.
Kirjasto oli aluksi sijoitettu pappilan kansliarakennukseen, ja se oli seurakunnan pappien hoidossa. Kirjasto oli avoinna sunnuntaiaamuisin ennen jumalanpalveluksen alkua. Lainauksista perittiin maksu joko viikottain tai vuosittain kertamaksuna. Viikkomaksu oli 1 hopeakopeekka kultakin teokselta ja vuosimaksu 25 hopeakopeekkaa. Kirjat olivat sisällöltään pääasiassa uskontoa ja maataloutta käsitteleviä.
Kun Hollolan kirkkoon saatiin urut 1870-luvun alussa, valittiin urkuriksi edistysmielinen nuori mies Matias Lattu, joka alkoi innokkaasti hoitaa myös kirjastoa ja tehdä sitä paremmin tunnetuksi kuntalaisille. Hän muutti kirjaston pappilasta kauppias T.L. Nordgrenin taloon, jossa hän itse asui vuokralla.

Kirjasto siirtyy Uskilan koululle

Vuonna 1878 kirjasto siirrettiin kirkolta Uskilan kansakouluun. Tällöin kirjaston yhteyteen perustettiin isännöitsijä N. Löfströmin toimesta lukuhuone, jonne tilattiin sanomalehtiä ja aikakauskirjoja. Kirjaston hoitajana toimi opettaja Valerian Koskela ilman palkkiota. Tuossa vaiheessa kirjastolla ei ollut vielä sääntöjä eikä varsinaista johtokuntaakaan.

Seuraavana vuonna ryhtyi seurakuntaan tullut nuori urkuri A.H. Jurva innokkaasti edistämään kirjastoasiaa. Joulukuun 5. päivänä 1880 pidettiin yleinen kokous kirjastoa varten. Kokouksessa valittiin kirjastolle 13-henkinen johtokunta, jonka tehtäväksi tuli laatia kirjastolle sen ensimmäiset säännöt sekä kirja- ja lainaajaluettelot.
Samoihin aikoihin kunta alkoi myös taloudellisesti tukea kirjaston toimintaa myöntämällä vuosittain avustusta keräämistään viinaverorahoista. Vuonna 1878 avustuksen suuruus oli 240 mk. Säännölliset avustukset muodostuivat kirjaston pääasialliseksi tulonlähteeksi ja ne tekivät mahdolliseksi uusien kirjojen jatkuvan hankkimisen, joka alkoi näkyä myös lainausluvuissa. Vuonna 1886 lainauksia kertyi jo yli 5000.

Pitäjäntupaan vuonna 1882

Vuonna 1882 kirjasto muutettiin takaisin kirkolle pitäjäntupaan. Kirjastonhoitajaksi valittiin opettaja J.H. Halenius. Toimintaa laajennettiin värväämällä eri puolille pitäjää ns. kylälainaajia, jotka hakivat kirjastosta kirjoja, hoitivat niiden lainauksen kylässään ja kävivät vaihtamassa ne määräajoin. Kylälainaajista luovuttiin vuonna 1897, jolloin kuntaan alettiin perustaa useita pieniä kyläkirjastoja. Jo tätä ennen oli Paimelaan (1886), Herralaan (1891) ja Kalliolaan (1893) perustettu omat kyläkirjastot.

Kirjastonhoitaja J.H. Haleniuksen kuoltua vuonna 1896 valittiin hänen poikansa, kiertokoulun- opettaja Juho Anton Halenius seuraavaksi kirjastonhoitajaksi. Hänen vuosipalkakseen sovittiin kolme hehtoa rukiita.
Vuosisadan alussa kunnalliset kirjastot alkoivat saada myös valtionapua. Vuonna 1904 Hollolan kirjasto sai valtionapua 150 mk.
Vuonna 1903 kirjasto muutettiin vastavalmistuneeseen kunnantaloon, jossa se sai tilat talon "pikkusalista", joka jo vuonna 1922 kirjastonhoitajan merkintöjen mukaan oli liian pieni ja kylmä. Huonetta käytettiin myös muihin tarkoituksiin, mm. kokouksiin ja lääkärinvastaanottoihin.

Kantakirjastoksi

Vuonna 1910 vastaperustettu kunnanvaltuusto hyväksyi kirjastolle uudet säännöt ja kirjaston nimi muutettiin kantakirjastoksi. Pian myös kirjastonhoitajan ammattitaitoon alettiin kiinnittää huomiota. Vuonna 1912 kirjastonhoitaja Halenius lähetettiin Kansanvalistusseuran järjestämille kirjastokursseille, ja matkaa varten hänelle myönnettiin 75 markan stipendi. Kurssilta palattuaan Halenius uudisti kirjaston perinpohjaisesti. Hän tilasi Kansanvalistusseuralta kaikki tarvittavat lainausvälineet ja otti käyttöön uuden lainausjärjestelmän. Perusteellisesti uusittu kirjasto avattiin yleisölle joulukuun ensimmäisenä päivänä 1912. Kirjaston kokoelmissa oli silloin 1250 nidettä.
Juho Anton Haleniuksen kuoltua 1925 hänen seuraajakseen valittiin opettaja Olga Oksanen, joka toimi kirjastonhoitajana aina vuoteen 1959 asti.

Kirkolta Salpakankaalle vuonna 1971

Kirjaston täyttäessä sata vuotta 1951 se muutettiin kunnantalon toisessa päässä sijaitsevaan ns. "isoon saliin". Samalla kirjaston kalustus uusittiin, ja lehtitietojen mukaan kirjasto oli nyt saanut "asialliset ja miellyttävät kehykset". Sisustuksessa oli "huomioitu sekä varttuneen lainaajaväen että nuorimpien mukavuus". Uusittuihin tiloihin sai juhlayleisö tutustua kirjaston viettäessä 100-vuotisjuhlaansa heinäkuun 8. päivänä vuonna 1951. Uusissa tiloissaan kirjasto sai toimia vuoteen 1971 asti, jolloin uusi pääkirjasto valmistui Salpakankaalle.
Opettaja Olga Oksasta seurasi kirjastonhoitajana Hilkka Mäkinen 1960-64 ja hänen jälkeensä Sirkka Sinkkilä 1964-1971.
Uuden kirjastolain tultua voimaan vuonna 1962 kirjastolaitoksen nimikkeistöä muutettiin taas ajan tasalle. Kantakirjastosta tuli nyt pääkirjasto ja piirikirjastoja eli entisiä kyläkirjastoja alettiin kutsua sivukirjastoiksi.
Tähän mennessä sivukirjastojen määrä oli kasvanut jo kolmeentoista. Sivukirjastot sijaitsivat kansakoulujen yhteydessä ja kirjastonhoitajat olivat yleensä opettajia. 1960-luvulla perustettiin vielä yksi sivukirjasto Pyhäniemeen. Yhtä aikaa uuden pääkirjaston valmistumisen kanssa kuntaan hankittiin kirjastoauto, jolloin kaikki sivukirjastot Kalliolan kirjastoa lukuun ottamatta lakkautettiin.

Jaakko Lyyra

Kaarle Verkko, Tietoja ja mietteitä Suomen kansa- ja lastenkirjastoista ynnä lukuyhdistyksistä ja luennoista vuoteen 1875. Jyväskylä 1879.