Vesikansan perusopetuksen rehtori opettajienhuone (03) 880 3634 Kalliolan koulu on perustettu vuonna 1904. Kalliolan koulu sijaitsee Hollolan Vesikansassa, valtatie 24 varressa Lahden ja Asikkalan välissä. Vaikka maayhteyksiä ei muuhun Hollolaan ole, on yhteyttä omaan kuntaan pidetty tiiviisti jo satojen vuosien ajan aina kirkkoveneperinteestä lähtien. Koulurakennusta on laajennettu ja remontoitu tasaisesti alueen väkiluvun kasvaessa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Koulun yhteydessä toimii Kalliolan lähikirjasto ja naapuritontilla sijaitsee Kalliolan päiväkoti. Vesikansan perusopetuksessa, Paimelan ja Kalliolan
kouluilla opiskelee lapsia aina esiopetuksesta kuudenteen luokkaan saakka. Esiopetuksen
yhteydessä tarjotaan päivähoitopalveluja ja 1.-2. luokkalaiset voivat hakea
koululaisten iltapäivätoimintaa. Kalliolan koulu tarjoaa erityisen tuen palvelut
Vesikansan alueen lapsille. Vesikansan perusopetuksessa painotetaan kieltenopetuksen
lisäksi liikunnan opetusta. Kolmannella luokalta alkavaksi ensimmäiseksi vieraaksi
kieleksi voidaan valita alkavaksi saksan tai englannin kieli. Lisäksi neljänneltä
luokalta voi halutessaan aloittaa vapaaehtoisen englannin kielen opiskelun.
Opetussuunnitelma
1.8.2007 alkaen (PDF) Kuvat: Riitta Ylijärvi, 1.7.2001 |
| viimeksi päivitetty 6.10.2011 päivittäjä: susanna.raatikainen susanna.raatikainen(a)hollola.fi |