Sosiaali- ja terveyspalvelut
Läntisen perusturvapiirin vanhus- ja
vammaisneuvosto
(Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki)Ajankohtaista
Läntisen perusturvapiirin alueen syksyn 2011
tapahtumatiedote (Tiedote pdf)
Invalidiliiton
Lahden kuntoutuskeskuksen uutiskirje 1/2012
Linkkivinkit, eli testejä, jumppaohjeita ja muuta
mielenkiintoista, löytyvät neuvoston Linkit-sivun
kautta.
Täältä löytyy myös tietoa liikuntalähetteestä.
Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen Esteettömyystiedote.
Kurssit, kerhot
Asikkalassa
Hollolassa
Seurakunta:
"Eläkeikäisten kerhot syyskaudella 2011" - linkki tulee
elo-syyskuussa
Kerhoissa on yhdessäoloa, keskustelua, erilaisia ohjelmatuokioita, päiväkahvi ja
hartaushetki.
Näkö- ja kuulovammaisten kursseista ja kerhoista sekä Lomakoti Ilonpisaran virkistyskursseista
lisätietoja antaa diakoniatyöntekijä Pia Rantatupa, puhelin 044 524 6187.
Palvelutalon
Huilin tapahtumia
Tapahtumat ovat tarkoitettu myös talon ulkopuolella asuville ikäihmisille.
Kehitysvammaisille
Peruspalvelukeskus Oiva järjestää seurakunnan kanssa yhteistyössä kolme kertaa
vuodessa 2 - 4 päivän leirejä sekä kesäretken, lisäksi omana toimintana kerran
viikossa kerhotoimintaa + kerran viikossa naistenkerho.
Lisätietoja Peruspalvelukeskus Oivan kehitysvammaisten avohuollon ohjaaja Pirkko
Launiemeltä, puhelin 044 780 1377, ja seurakunnasta diakoniatyöntekijä Pia
Rantatuvalta, puhelin 044 524 6187.
Hollolan
uimahalli, Terveystie 6, Hollola, puh. (03) 880 3449
Vammaisuintivuoro sunnuntaisin 10.00 - 11.00
Vesijumppaa Ikäihmisille/liikuntarajoitteisille maanantaisin 14.30 - 16.00
(Wellamo-opisto)
Hämeenkoskella
(tulossa tietoa myöhemmin)
Kärkölässä
Seurakunnan
ja vapaaehtoistyöntekijän järjestämien palvelupäivien kevään 2012 ohjelma.
Seurakunnan Tapahtumakalenteri
Palvelupäivät: tiistaisin kello 11 - 12 ohjelman mukaan viikottain: ohjelmaa ja
mahdollisuus ruokailuun 6,50 .
Ruskakerho: keskiviikkoisin kello 12 - 14 Tähkässä viikottain kokoontuva vireä ja
myönteistä vanhuutta tukeva kerho. Seurustelua hyvän ruuan parissa.
Mummonkamari: torstaisin kello 10.00 lauluhetki ja kohtaamispaikka eläkeläisille.
Tarinakerho: joka toinen maanantai kello 13.00 kahvittelua ja rupattelua mukavassa
porukassa.
KEVARI-kerho: kuukauden ensimmäinen tiistai kello 13.30 - 14.30 kehitysvammaisille
erilaista toimintaa (askartelua, retkiä, leiriä).
Lisäksi seurakunnalla on Äiti Teresa ja naisten piiri sekä sururyhmä-,
lähimmäispalvelutoimintaa, hengellisen ensiavun ryhmä.
Työttömien ry:n toimintana lounas keskiviikkoisin kello 11 - 12.30.
Perjantaipuuro Aurinkokulmassa joka perjantai kello 9.30.
Padasjoella
Kehitysvammaisille
että mielenterveysasiakkaille Peruspalvelukeskus Oiva järjestää leiripäivän
sekä 1 - 2 kertaa vuodessa yhdessä seurakunnan kanssa, lisäksi omana toimintana
päivätoimintaa kolmena päivänä viikossa.
Lisätietoja Peruspalvelukeskus Oivan kehitysvammaisten avohuollon ohjaaja Leena
Hyvöseltä, puhelin (03) 880 2144 tai 040 505 6355.
Seurakunnan
säännöllisen toiminnan ohjelma
Muuta
Kehitysvammaliiton
koulutuksia löytyy osoitteesta
http://kehitysvammaliitto.fi/koulutus/kalenteri.html
Omaiset
mielenterveystyön tukena Päijät-Hämeen yhdistys ry:n tapahtumien linkki.
Vammaispalvelulakiin
tuli uudistuksia 1.9.2009 alkaen. Lisää tietoa löydät Assistentti.infon oppaasta Uudistuva
vammaispalvelulaki ja sekä kotisivuilta www.assistentti.info.
Väli-Suomen
Ikäkaste-hankkeesta lisätietoa
www.pikassos.fi
Kohtaamisia - kurssi työnantajille ja heidän
henkilökohtaisille avustajilleen
Katso lisätietoja ASPAn Vähän mutta
välttämättä -projekti (www.aspa.fi/valttamatta).
Palveluseteli-iltapäivä
oli 31.5.2010 Lahdessa. Aineisto luettavissa ja ladattavissa linkistä
tai www.hyvinvointi.fi.
Viimeksi päivitetty 31.01.2012
Päivittäjä: Marjut Nisula
marjut.nisula(a)hollola.fi |