Yksityinen varhaiskasvatus

Viimeksi päivitetty: 17.04.2024

Yksityinen varhaiskasvatus on yksityisen palveluntuottajan sijaintikunnan valvomaa varhaiskasvatuspalvelua. Perhe voi järjestää lapsensa varhaiskasvatuksen yksityisellä perhepäivähoitajalla, ryhmäperhepäiväkodissa tai yksityisessä päiväkodissa. Yksityistä varhaiskasvatusta tiedustellaan suoraan palveluntuottajalta.

Yksityinen perhepäivähoito

Hollolan kunta valvoo alueellaan toimivia yksityisiä perhepäivähoitajia. Yksityisen perhepäivähoitajan on ennen toimintansa aloittamista tehtävä kunnalle varhaiskasvatuslain mukainen ilmoitus toiminnan aloittamista. Yksityinen perhepäivähoitaja voi hoitaa enintään neljää alle kouluikäistä lasta, ja omassa tai lapsiryhmänsä tilanteessa tapahtuvista muutoksista on ilmoitettava kunnan varhaiskasvatuspalveluihin. Hollolalainen lapsi voi olla yksityisessä perhepäivähoidossa myös toisella paikkakunnalla, jolloin valvonnasta vastaa perhepäivähoitajan sijaintikunta. Yksityiseen perhepäivähoitoon voi hakea yksityisen hoidon tukea ja -kuntalisää Kelasta. Palveluseteliä ei myönnetä perhepäivähoitoon eikä ryhmäperhepäivähoitoon.

Lisätietoja yksityisestä perhepäivähoidosta: Päijät-Hämeen Yksityiset Perhepäivähoitajat ry. perhepaivahoito.paijathame(a)gmail.com

Tennilän ryhmäperhepäiväkoti Onnentupa, Pysäkkitie 366, 16630 Tennilä
Tarjoamme kokopäivähoitoa kahdeksalle lapselle vehreässä maalaismaisemassa Tennilän entisellä kansakoululla. Tilamme ovat viihtyisät ja kodinomaiset. Tuvassa leikimme, laulamme, askartelemme ja pelailemme. Kamarissa nukumme kerrossängyissä päiväunet. Jumppatuokiot ja satutanssiaiset järjestämme luokassa. Meillä on kiireetön, hyväksyvä ja kannustava ilmapiiri. Kasvatamme lapsia yhdessä vanhempien kanssa lasta kuunnellen ja vahvistaen hyvää itsetuntoa. Opettelemme käyttäytymään hyvin ja kunnioittamaan muita ihmisiä sekä luontoa.

Meillä lapset pääsevät touhuamaan iloisessa ja reippaassa ryhmässä. Liikumme paljon luonnossa ja leikimme metsissä, joihin rakentelemme majoja. Talvisin luistelemme pihallamme sijaitsevalla luistelukentällä ja hiihtelemme lähipelloilla. Tarjoamme lapsille maukasta kotiruokaa ja lämmintä tuoretta leipää. Syksyisin säilömme marjoja ja keitämme mehut lasten nautittavaksi. Tervetuloa tutustumaan, kerromme mielellämme lisää! Vapaita hoitopaikkoja voi kysellä! tennilan.ryhmis(a)gmail.com

Yksityiset päiväkodit Hollolassa

Hollolan kunta valvoo alueellaan toimivia yksityisiä päiväkoteja. Hollolalainen lapsi voi olla yksityisessä päiväkodissa myös toisella paikkakunnalla. Yksityiseen päiväkotiin voi hakea joko palveluseteliä tai yksityisen hoidon tukea ja kuntalisää Kelasta riippuen siitä, onko palveluntuottaja hakeutunut Hollolan kunnan hyväksymäksi palvelusetelituottajaksi.

Luontopäiväkoti Norlandia Helmi, Tervakuja 8, 15870 Hollola
Kaipaatko lapsellesi pienempää ja yksilöllisempää päiväkotia? Norlandia Helmi on 2-ryhmäinen luontopainotteinen päiväkoti Hollolassa. Luontoteemamme näkyy ulkoiluna sekä monipuolisina retkinä lähiympäristöön. Päiväkodin piha antaa myös loistavan mahdollisuuden aktiiviseen liikuntaan. Päiväkotimme pihassa on myös kota, jossa voimme pakkaspäivinä käydä nauttimassa lämpöiset mehut tai jopa lounasruuan. Arjessamme näkyvät kestävän kehityksen arvot. Vapaita paikkoja on; tule ja tutustu tai varaa lapsellesi paikka helposti nettisivuiltamme. Arkeamme voit seurata myös kuvien muodossa instagramista.

Vilinän talot – Liikuttavan ihanat päiväkodit Hollolassa
Päiväkoti Hulina, Hedelmätarhantie 15, 15860 Hollola
Päiväkoti Pulina, Miekkiöntie 516, 15700 Lahti