Aluevaalien tulokset vahvistettu

Takaisin

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Aluevaalilautakunta vahvisti vaalituloksen

Aluevaalilautakunta vahvisti kokouksessaan 26.1. vaalituloksen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ensimmäiseen aluevaltuustoon valittujen valtuutettujen ja varavaltuutettujen nimet. 

Yksi paikka aluevaltuustossa ratkaistiin arvonnalla tasatuloksen vuoksi. Alustavien äänien perusteella saman vertailuluvun saaneet olivat aluevaalien tulospalvelussa aakkosjärjestyksen mukaisilla paikoilla.  

Aluevaalilautakunta ratkaisi arpomalla paikan Kokoomuksen orimattilalaisen Jarmo Keskevaarin ja asikkalalaisen Tiina Wangelin välillä. Arvonnan tuloksena Jarmo Keskevaari sai varsinaisen valtuutetun ja Tiina Wangel varavaltuutetun paikan.  

Alustavien tulosten perusteella arvonta olisi tarvittu myös SDP:n hollolalaisen Toini Louekoski-Huttusen ja padasjokelaisen Mira Vilkmanin välillä. Tarkastuslaskennassa heidän äänimääränsä kuitenkin erosivat, ja Louekoski-Huttunen piti ennakkotietojen mukaisen aluevaltuutetun ja Vilkman varavaltuutetun paikkansa. 

Ehdokkaat  vertausluvuittain

Valitut aluevaltuutetut ja varavaltuutetut

Lisätietoja 

aluevaalilautakunnan sihteeri Janne Mäki, 044 716 1416 
 
 

Julkaistu: 27.01.2022 07.55