Bänditoiminta käynnistyi lujaa Hollolassa

Kategoria: Muut uutiset
Takaisin

Kaikki bändissä soittamisesta, bändikavereista, soitinopetuksesta haaveilevat mukaan!

Bänditoiminta

Vielä nimeä vailla olevassa kokoonpanossa Aksu soittaa bassokitaraa, Aapo kitaraa ja Jimi rumpuja.

Yhteisöohjaaja Tero Äijälän ja ”kunnan muusikko” Jouni Viljasen tammikuinen kutsu herättää henkiin hiipunut bänditoiminta kuultiin nopeasti, ja nyt Hollolan uimahallin bändibunkkerissa treenaa jo kahdeksan bändiä. Tiistaina 2.4.2019 vielä nimetön kokoonpano soitteli taitavasti Metallican Enter Sandmania Viljasen ohjauksessa.

”Ohjaan, jeesaan, tuotan ideoita tarvittaessa ja tuuraan kaikissa instrumenteissa”, tiivistää Jouni Viljanen työnsä. Hänellä on myös soittajia yksilöohjauksessa, ja hän vetää kouluilla musiikkia muun muassa musiikkiluokille.

Aikeena äänitysstudio kanakoppiin

Bunkkerissa treenataan nyt arkisin kolmesta iltakahdeksaan. Tero Äijälä esittelee bunkkerin kanakoppeja, joihin aikoo sijoittaa äänitysstudion heti kun saa rahat kokoon. Äijälä tiesi jo myös ennestään, että bänditoiminnalle tulee Hollolassa kysyntää; yhteisöohjaaja on työskennellyt nuorten muusikonalkujen kanssa muun muassa Salpakankaan koululla.

”Nuorin ohjauksessa oleva taitaa olla kuusivuotias ja vanhin jotain 50-vuotias. Soittajia ja laulajia on nyt toiminnassa mukana yli seitsemänkymmentä”, Tero laskeskelee. Tyttöjä hän mielellään näkisi bändeissä enemmänkin.

Sääli jos soittaja jää kotiin

”Vaikka tytöt soittaisivat instrumenttia muuten, niin moni ajattelee ettei ehdi — tai että on joka tapauksessa siirtymässä lukioon Lahteen — ja sitten ei ainakaan ehdi. Ehkä pojat ajattelevat enemmän, että ensin bänditreenit ja sitten etsitään aikaa muulle. Kuitenkin on sääli, jos hyvät soittajat jäävät kotiin harjoittelemaan.”

Samaa mieltä ovat kasiluokkalaiset Aksu, Aapo ja Jimi, jotka pitävät omaa treeniaikaa hyvänä. Mesta ja ohjaus mahdollistaa bänditoiminnan. Voittaa yksin kotona harjoittelun.

Jouni Viljanen on kymmenen vuoden bänditoiminnan kokemuksella myös yhdistänyt yksittäisiä soittajia bändeiksi. Kunnan treenibunkkerista löytyy myös soitin kuin soitin lainaan. Kevään 2019 aikana on tarkoitus järjestää bändikatselmus, jossa soittajat ja kokoonpanot pääsevät soittamaan parastaan.

Lisätietoja bänditoiminnasta antavat

Yhteisöohjaaja Tero Äijälä, p. 044 7801 689, etunimi.sukunimi@hollola.fi

Musiikin ja musiikkiteknologian ammattilainen Jouni Viljanen, p. 050 337 1689, ruutipelti@gmail.com

Julkaistu: 03.04.2019 13.35