Hollola-opas tulee taas, ja se on yhteistyön voimaa!

Kategoria: Muut uutiset
Takaisin

Oppaan kohderyhmiä ovat itse hollolalaiset, mutta se näkyy hyvin myös maailmalla.

Tulevia juttuja Hollola-oppaaseen

Järjestyksessään toinen Hollola-opas ilmestyy toukokuussa 2019. Tänä keväänä opas jaetaan jokaiseen hollolalaiseen talouteen, jossa ei ole suoramarkkinointikieltoa. Opasta löytyy kunnan toimipisteistä kuten kirjastoista ja alueen yrityksistä, kuten ennenkin. Opas on ilmainen.

Viime vuoden oppaan 9 000 kappaleen painos on jaeltu loppuun. Erityisen hyvin sitä otettiin muun muassa Hollolan Matkakeitaalta, jonne yrittäjä laitatti opasta varten oman telineen. Opas loppui muun muassa Matkamessuilta Helsingistä kesken, ja sitä on jaettu myös monilla muilla messuilla.

Hollola-oppaassa mainostaminen kannattaa!

Ilmoita nyt! Hollola-opas on yhteinen ponnistus ja  omakustanne, jonka paino- ja jakelukulut katetaan ilmoitusmyynnillä. Pystymme tarjoamaan näkyvyyttä hyvään hintaan. 1/8-osasivun mainos maksaa vain 80 euroa ja kokosivun 350 euroa. Hintoihin lisätään arvonlisävero. Edelleen yhdistykset ja yritykset saavat luetteloon tietonsa ilmaiseksi. Myös menotietoja ja juttuideoita voi lähettää hollolaopas@gmail.com

Hox! Hox! Osallistu valokuvakilpailuun

Kuvaa laadukas luotokuva, ihminen toiminnassa tai muu Hollolassa oleva asia tai Hollola-aiheinen. Osallistu KILPAILUUN, jossa luvassa mainetta ja kunniaa oppaassa kuvina ja ehkä tarinana. Luvassa myös muita palkintoja kuten ruokailu kahdelle Bus Burgerissa! Kuvat voi krediitteineen lähettää hollolaopas@gmail.com.

Vaikeuksista voittoon tarinat ja luonnon ihmeet yksissä kansissa

Keskeistä oppaassa ovat yritystarinat, tarinat vaikeuksista voittoon. Keskeiset nähtävyydet ja luontokohteet, kyläkehut ja muun muassa kuvareportaasi Hollosta ja Martasta metsäretkellä, talvikalastusta Camping Messilän rannoilla ja Vesijärven jäällä, Hollolan hirvenhiihtäjien terveelliset touhut ja paljon paljon muuta…

 

Lue tästä kesällä 2018 ilmestynyttä opasta ja ilmoita itsesi mukaan hollolaopas@gmail.com. Tule mukaan tekemään yhteistä Hollolaa!

 

Lisätietoja toimituskunnalta: Pilvi Kallio-Meriläinen, p. 044 780 1206, etunimi.sukunimi@hollola.fi, Tuire Puolakka, Terhi Kinnari, Niina Kettunen, Päivi Saarela, Sami Konsti.

Julkaistu: 27.03.2019 14.15