Hollolan hyvinvointikyselyn tuloksien esittely

Kategoria: Muut uutiset
Takaisin

Miksi ja miten?

Hyvinvointikyselyn tavoitteena on ottaa kuntalaiset mukaan hyvinvoinnin edistämisen suunnitteluun. Hollolan kunta laatii parasta aikaa uutta hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2019-2021 ja kyselyn tekeminen on asukkaalle vaivaton ja helppo tapa osallistua kunnan toimintaan. Kysely toteutettiin huhtikuun 2018 aikana ja siihen oli mahdollisuus vastata joko sähköisesti tai paperilomakkeella.

Mitä kysyttiin ja kuinka monta vastausta saatiin?

Kyselyssä kysyttiin taustakysymyksien lisäksi omaan hyvinvointiin, vapaa-aikaan ja harrastamiseen liittyviä asioita. Lisäksi kysyttiin kunnan hyvinvointia ja terveyttä edistävistä palveluista sekä osallisuudesta ja järjestöjen tukemisesta. Kyselyn lopussa oli mahdollisuus antaa ideoita ”Hyvinvointia Hollolaan” – pilottiin. Kyselyyn vastasi yhteensä 318 henkilöä, joka vastaa noin yhden prosentin osuutta kunnan asukasmäärästä.

Tuloksien esittely ja nostoja kyselyn tuloksista  (linkki)

Hyvinvointikyselyn raportti (linkki)

Vastaajien kesken arvottiin palkintoja:

2 kpl (10 x uimalippuja Hollolan uimahalliin)

2 kpl (Hollola-muki)

Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!

Hyvinvointiterveisin,

Antti Anttonen
hyvinvointikoordinaattori
Hollolan kunta

 

Julkaistu: 22.05.2018 13.37