Hollolan isännänviiri kertoo isäntäväen kotonaolosta
Hollolan kunta teetti isännänviirin vuonna 2012 Hollolan vaakunasta. Viirin teettäminen lähti liikkeelle kuntalaisaloitteen pohjalta.
Viirin suunnitteli heraldinen taiteilija Tapani Talari ja viirissä vaakunaosa on liitetty perinteiseen Hämeen valkopunaiseen maakuntaviiriin.
Hollolan vaakunan on suunnitellut vuonna 1952 Carolus Lindberg. Vaakunan punaisessa kentässä on kohti katsova hirvenpää ja sen alapuolella ruiskuhilas, molemmat kultaa. Saatteena on viisi hopeista naularistiä. Isännänviirin väreissä kultaa vastaa keltainen ja hopeaa valkoinen. Hollolan vanha keskiaikainen kivikirkko on antanut aiheen Hollolan vaakunaan: Hirvenpääaihe on kirkon oven raudoituksesta, johon on kuvattu hirvenmetsästystä esittävä kohtaus.
Isännänviirin koot ovat 40 x 400 cm (8 – 9 metrin salkoon) ja 45 x 450 cm (10 – 11 metrin salkoon). Viirejä myydään kirjastolla asiointipiste Piipahluksessa hintaan 45 / 50 euroa / kpl. Isoja viirejä tulee myyntiin kesäkuun aikana.
Isännänviirin käyttö
Usein isännänviiri nostetaan lippusalkoon sen merkiksi, että isäntäväki on kotona. Viiriä eivät koske lippuja sääntelevät lait ja ohjeet kuten liputusajat. Isännänviiri voi kieppua salossa päivät ja yöt. Varsinaisina liputuspäivinä on kuitenkin liputettava Suomen lipulla.