Hollolan kunta on yhteydessä ikäihmisiin

Kategoria:
Takaisin

Hollolan kunta pyrkii puhelimitse tavoittamaan kotona asuvia hollolalaisia ikäihmisiä. Soittokierros aloitettiin tämän viikon maanantaina 30.3.2020 ja aluksi pyritään tavoittamaan pääasiassa 80 vuotta täyttäneitä kuntalaisia.

Kunnan työntekijä kysyy puhelimessa muun muassa ikäihmisen kuulumisia, antaa ohjeita epäiltäessä koronavirus tartuntaa ja ohjeistaa kunnan ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän kanavista, joista ikäihminen voi puhelimitse pyytää apua. Lisäksi kartoitetaan puhelimessa ikäihmisen arviota siitä, kuinka kauan hän arvioi pärjäävänsä kotona poistumatta sieltä ja kerrotaan mitä asioita kotoa tulisi löytyä. 

Näillä toimilla Hollolan kunta pyrkii osaltaan varmistamaan, että ikäihminen pärjää kotona mahdollisimman hyvin tämän korona epidemian ajan.

 

Lisätietoja

Antti Anttonen
Hyvinvointikoordinaattori
puh. 044 780 1230, antti.anttonen@hollola.fi

Julkaistu: 02.04.2020 08.25