Hollolan varhaiskasvatussuunnitelma

Kategoria:
Takaisin

Uudet paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2017.
Suunnitelmat ovat ensimmäistä kertaa Opetushallituksen laatimiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin pohjaava normi.
Hollolassa varhaiskasvatussuunnitelma on ollut käytössä jo useita vuosia.

Lapset

– Paikallisten suunnitelmien laadinnassa on tehty merkittävä työ, joka jatkuu niiden käytännön toimeenpanossa, toteaa Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen. Hän korostaa myös moniammatillisen yhteistyön tärkeyttä pohdittaessa varhaiskasvatuksen toimintatapojen kehittämistä lapsen parhaaksi.

Varhaiskasvatus on kasvatus- ja koulutusjärjestelmämme perusta. Varhaisten vuosien merkitys lapsen koko oppimisen ja elämänpolun kannalta on todettu merkitykselliseksi. Siksi on tärkeää, että opetussuunnitelmien toteutus ja jatkumo tehdään lapsen näkökulmasta mahdollisimman toimivaksi lapsen siirtyessä varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja alkuopetukseen sekä siitä eteenpäin.

Uudet varhaiskasvatussuunnitelmat ovat käytännön työkalu, joiden avulla yhtenäistetään varhaiskasvatuksen kansallista kehittämistä. On tärkeää hyödyntää paikallisia vahvuuksia ja verkostoja osaamisen kehittämisessä ja hyvien käytäntöjen levittämisessä.

– Yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita ei ole, vaan päinvastoin pitää hyödyntää vahvuuksia ja paikallista osaamista ja löytää uudenalaisia ratkaisuja. Siihen innovatiivisuuteen nimenomaan rohkaisen, Heinonen sanoi.

Pääjohtajan videotervehdys (video)