Hopeasompa tuo sadat nuoret pohjoismaisten lajien urheilijat Hollolaan ja Lahteen

Kategoria: Liikunta
Takaisin

Huomaathan, että Hopeasompa sulkee Heinsuon alueen käytön kuntoilijoilta 8.-10.3., jolloin myös Heinsuon Urheilukeskuksen ladut ovat vain kilpailijoiden käytössä. Myös jäähalli ja ulkojäät ovat kilpaililujen käytössä viikonlopun ajan.

hopeasompa

Hopeasomman loppukilpailut käydään tulevana viikonloppuna 8.-10.3.2019

Hollolassa Heinsuolla hiihdetään tulevana viikonloppuna 13-16 -vuotiaiden nuorten ikäluokan mestaruuskilpailut. Samaan aikaan 10-16 -vuotiaat mäkihypyn ja yhdistetyn urheilijat kilpailevat Hopeasompa-mestaruuksista Lahden Urheilukeskuksessa. 16-vuotiaiden sarjoissa kilpaillaan samalla ikäluokan SM-mitaleista.

Hollolan Urheilijat -46 on valmistautunut kilpailuihin huolella jo kesästä saakka. Tuolloin kilpailulatuja levennettiin ja pohjattiin uusiksi. Talven aikana Hollolassa on ollut runsaasti lunta, jota pieni lämpöjakso ei kadottanut liiaksi. Päinvastoin olosuhteet ovat erinomaiset ja latupohja on hyvässä kunnossa.

Kilpailunjohtaja Toni Kejonen on kisaviikolla odottavaisin ja hieman jännittynein mielin, sillä kilpailualueella on jo käytännön valmistelut hyvässä vauhdissa.

”Sääntökirjoja on saanut vielä etsiä, kun ilmoittautuneita on listoille laitettu, jotta kaikki menisi oikein”, kuvaa Kejonen kisaviikon hommia.

Kilpailunjohtajan kokemuksia

Kilpailunjohtajana Kejonen on tämän tason kilpailuissa ensimmäistä kertaa. Valmistelut ovat edenneet aikataulussa ja kaikki on valmiina perjantaina aamusta sprinttien alkaessa.

”Oikeastaan vasta nyt voin ymmärtää mitä kaikkea pitää ottaa huomioon suuria kilpailuja järjestäessä. Kaikki asiat pitää ottaa tarkalla harkinnalla huomioon ja yrittää resurssien puitteissa palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin. Nyt on vielä muutama päivä aikaa tutustua huolellisesti kilpailuohjeisiin suksien valinnan ja testauksen ohessa”, kertoo Kejonen tapahtumajärjestelyistä.

Hän toivottaa kaikki tervetulleeksi Hollolaan ja muistuttaa, että jännittävien kilpailuhetkien lomassa muistetaan myös maltti niin kilpailijoita kuin järjestäjiäkin kohtaan.

Hollolassa kilpaillaan lähes viiden sadan urheilijan voimin perjantaina sprinttiä perinteisellä, lauantaina reilu 600 kilpailijaa mittelee paremmuuttaan vapaan henkilökohtaisilla matkoilla ja sunnuntaina 145 joukkuetta starttaa neljässä sarjassa perinteisen hiihtotavan viesteihin.

Hollolan Urheilijoiden Leevi Passila aloittaa Hopeasompa-uransa kotikisoista

13 -vuotiaiden poikien sarjassa hiihtää Hollolan Urheilijoiden Leevi Passila. Hänelle Hopeasomman loppukilpailut Hollolassa ovat ensimmäiset tämän koko luokan hiihtokilpailut. Tähän mennessä kaudella on tullut sekä onnistuneita kisoja, että vähän heikommin menneitä startteja.

”Lähden tavoittelemaan sprintissä jatkopaikkaa. Henkilökohtaisella normaalimatkalla tavoite on hiihtää vähintään 10 joukkoon ja joukkueella meillä on viestissä tavoite 15 parhaan joukkoon” kuvaa Passila omia tavoitteitaan viikonlopulle.

Hän harrastaa kesällä jalkapalloa, mutta talvella pääpaino on ollut hiihtämisessä. Vaikka tavoitteet ovat sijoitusmielessäkin kovat, päätavoitteena on onnistuminen.

Mäkihypyn ja yhdistetyn Hopeasompa päättää myös kauden Junioricupin

Lahden Hiihtoseura isännöi puolestaan mäkihypyn ja yhdistetyn Hopeasompa-kilpailuja, jotka alkavat perjantaina 8.3. vapailla harjoituksilla kaikissa kilpailumäissä. Kisoihin on ilmoittautunut reilut 80 mäkihyppääjää, joista sunnuntain yhdistetyn kisan urheilee lähes 70.

Mäkihypyn kilpailunjohtaja Jouni Forsström on tyytyväinen kilpailijoiden määrään, vaikka sadan urheilijan tavoite ei aivan täyttynyt.

”Kilpailijoiden määrä on hyvä suhteessa kauden Junioricupin kisoihin. Mukana on urheilijoita 21 seurasta, mikä lienee muutaman vuoden aikajänteellä ennätys. Myös LHS:n nuoret ovat kilpailuissa mukana isolla joukkueella, yhteensä 20 urheilijan voimin”, hymyilee Forsström.

Forsström on mielissään, että Lahden Hiihtoseura haki nuorten päätapahtumaa Lahteen.

”Hienoa, että rohkenimme viime keväänä hakea Hopeasompa- ja kauden päätöstapatumaa Lahteen, vaikka kaikki puitteet eivät olekaan uuden karheat. Toivomme, että tapahtumat ja harrastajamääriemme kasvu takaisivat sen, että seuraavan kerran voimme nauttia isoista juniorikisoista jo uusilla suorituspaikoilla.”

Yhdistetyn kilpailunjohtaja Vesa Koppinen on tehtävässään ensimmäistä kertaa. Tukea mies on saanut kokeneelta Asko Aallolta ja yhteistyöllä ovat pienetkin asiat yhdistetyssä hiottu kuntoon.

”Kokonaisuus on hyvällä mallilla. Organisaatiossa on kokemusta ja uskon, että sunnuntaina kilpaillaan kovat yhdistetyn kisat. Hiihtoladut ovat SM-arvolle sopivat, riittävän vaativat, kun kilpaillaan osittain maailmancup-laduilla”, sanoo Koppinen.

Lahden Hiihtoseura on järjestänyt talven ja kevään aikana suuren määrän työtunteja vaatineita kilpailuja lähtien nuorten MM-kisoista Salpausselän kisoihin ja Finlandia-hiihtoon. Lisäksi ohjelmassa ovat olleet Lasten Talviolympialaiset ja tulevana torstaina vielä Lasten Finlandia.

”Talkooporukkaa on hyvin saatu mukaan vielä Hopeasompaan, ja olen iloinen jaostojen välisestä yhteistyöstä”, iloitsee Koppinen.

Tule kannustamaan maastohiihtäjiä Hollolaan ja mäkihypyn ja yhdistetyn nuoria lupauksia Lahteen 8.-10.3.2019!

Maastohiihdon kilpailuohjelma, klikkaa.

Kilpailijamäärät:

  • Viesti: 145
  • Sprintti: 467
  • Henkilökohtainen 623

Mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailuohjelma, klikkaa.

Kilpailijamäärät:

  • Mäkihyppy: 82
  • Yhdistetty: 67
  • Parijoukkue (mäkihyppy): 14 joukkuetta

Lisätietoja

Maastohiihdon viestintävastaava (Hollolan Urheilijat -46)
Henna Tanhuanpää henna.sivenius@gmail.com, 045 152 3540

Mäkihypyn ja yhdistetyn viestintävastaava (Lahden Hiihtoseura)
Soili Hirvonen soili.hirvonen2@gmail.com, 0400 837 583

***

www.hiihtoliitto.fi

Julkaistu: 08.03.2019 15.20