kuvassa ht collectionin valkoinen kulmasohva eri värisine tyynyineen

HT Collectionin yritysesittely

Omistaja Markku Karjalainen kertoo:

Huonekalumme ovat olleet jo yli 60 vuoden ajan osa suomalaisten arkea ja yhdessäolon hetkiä. Vaikka design ja tuotannon koko ovatkin vuosien saatossa muuttuneet monesti, ovat perusarvomme pysyneet samana. Laatu, toimivuus ja mukavuus ovat huonekalujemme tärkeimpiä ominaisuuksia vielä tänäkin päivänä. 

Elettiin vuotta 1959, kun Ensio ja Annikki Karjalainen päättivät perustaa huonekalufirman. Firman nimeksi valittiin Huonekalutuote Oy ja toiminta aloitettiin vuokratiloissa Lahden Asemantaustassa Selma Toivosen kutomon yläkerrassa. Ensimmäiset työntekijät saatiin myös perhepiiristä, kun mukaan tulivat Ension kaksi veljeä, Risto ja Lauri. 

Huonekalujen kysyntä kasvoi niin nopeasti, että jo 60-luvun alussa tuotanto siirrettiin Asemantaustasta isompiin tiloihin Lahden Kukkilaan. Vuonna 1966 tilat kävivät jälleen pieneksi, joten omat toimitilat rakennettiin Hollolan Salpakankaalle, jossa kalusteemme valmistetaan vielä tänäkin päivänä. Tuotanto oli suurimmillaan 70-luvun puolivälissä, jolloin Huonekalutuote työllisti enimmillään 120 henkilöä.

80-luku oli kasvun aikaa niin maailmanlaajuisesti taloudessa kuin myös HT Collectionin osalta. HT:n kalusteet valtasivat huonekaluliikkeitä ja sisustusmyymälöitä. Myös vienti maailmalle veti ja Pohjoismaat jatkoivat markkinoiden painopisteenä. Tuotteiden suunnittelusta vastasivat Hannu Karjalainen, Asta Karjalainen ja Erkki Myller. Vuonna 1986 Markku Karjalainen aloitti perheyrityksessä, missä vanhemmat veljet Hannu ja Pekka jo työskentelivät. 

90-luvun alussa elettiin vaikeita aikoja, kun synkkä lama ravisutti koko Suomen huonekaluteollisuutta. Lama jättikin jälkensä koko vuosikymmeneen. HT:llä myrskyisästä vuosikymmenestä selvittiin ehjin nahoin uudistumalla ja tuotekehitykseen panostamalla. Vuonna 1995 Markku Karjalainen siirtyi HT:n johtoon. 

2000-luvulla globalisaatio kiihtyi ja tuotanto siirtyi enenevissä määrin ulkomaille. Meille oli kuitenkin tärkeää säilyttää tuotantomme kotimaassa ja ylläpitää suomalaista työtä. Myös ekologisten arvojen merkitys toiminnassamme korostui. Vuosituhannen alku toi mukanaan sohvan käyttöikää lisäävän innovaation, kun kiinteän verhoilun rinnalle lanseerattiin kokonaan irrotettava verhoilu. Irrotettavat, pestävät ja vaihdettavat päälliset osoittautuivat heti onnistuneeksi ja pidetyksi tuoteparannukseksi, sillä ne herättivät paljon kiinnostusta niin ostajien kuin muiden huonekaluvalmistajienkin puolelta. 

Vuosituhannen vaihteesta alkaen kiihtynyt globalisaatio ja teollisuuden siirtyminen kehittyville markkinoille ovat tuoneet kotimaiseen huonekaluteollisuuteen suuria muutoksia ja haasteita. Olemme kuitenkin kokeneet tärkeänä jatkaa tuotantoa omalla tehtaallamme Hollolassa. Näin voimme varmistaa tuotantoprosessimme vastuullisuuden ja tuotteidemme korkean laadun sekä ylläpitää suomalaista huonekalu- ja puukäsityön osaamista.

Linkit:

HT Collection nettisivu , avautuu uuteen välilehteen HT Collection Facebook , avautuu uuteen välilehteen HT Collection huonekaluja jo vuodesta 1959 video , avautuu uuteen välilehteen HT Collection 60 vuotta video , avautuu uuteen välilehteen HT Collection irroitettavat ja pestävät sohvan päälliset video , avautuu uuteen välilehteen