Jätehuollon ajankohtaislehti Lokkiposti jaetaan jokaiseen toimialueen kotitalouteen 31.5. alkaen

Takaisin

 

Salpakierto Oy:n jätehuollon ajankohtaislehti Lokkiposti kolahtaa jälleen kaikkien toimialueen kotitalouksien postilaatikoihin viikolla 22, keskiviikosta 31.5. alkaen.

Lehti jaetaan julkisena tiedotteena yhtiön toimialueen jokaiseen kotitalouteen, myös mainoskieltotalouksiin. Lehti jaetaan myös toimialueen ulkopuolella asuville toimialueen kesämökkiläisille kotiosoitteeseen. Lehti on osa yhtiön lakisääteistä, asukkaille suunnattua kierrätysvalmennusta.

Lehti kannattaa ottaa tarkkaan lukuun, sillä siinä on tänä vuonna painavaa asiaa mm. asuinkiinteistöjen muuttuvista jätehuoltopalveluista, energiajätteen keräyksen päättymisen aiheuttamista kodin jätelajittelussa tapahtuvista muutoksista, alueella käyttöönotettavista uusista jätelajien symboleista eli piktogrammeista, yhtiön 30-vuotisjuhlavuodesta sekä poistotekstiilien keräyksestä. Painosmäärä on 127.000 kpl. 

Jos lehti jostain syystä jää tulematta, voi sen noutaa itselleen kesäkuun alkupuolelta alkaen lähikirjastosta tai oman kunnan palvelupisteeltä. Lehden voi myös lukea sähköisenä versiona osoitteessa www.salpakierto.fi

Lisätietoja antaa:
viestintäpäällikkö Hanna Bergman, 044 700 5898

 

Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia.

Julkaistu: 23.05.2023 15.35