Kaksi aluetta nousi kärkeen Lahden seudun kierrätyspuiston sijaintivaihtoehtojen vertailussa yritysnäkökulmasta

Takaisin

Kaksi aluetta, Hollolan Kehätien sekä Orimattilan Loukkaanmäen alueet, arvioitiin yritystoiminnan edellytysten kannalta parhaiksi vaihtoehdoiksi, kun vertailtiin neljää sijaintivaihtoehtoa Lahden seudun uudelle kierrätyspuistolle. Arvioinnissa tarkasteltiin nimenomaan asioita, jotka vaikuttavat yritysten ja muiden toimijoiden kiinnostukseen sijoittua tulevaisuudessa alueelle. Arvioinnissa ei otettu kantaa ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) selvitettyihin asioihin. Tavoitteena oli tuottaa YVA-selostusta täydentävää tietoa Päijät-Hämeen vaihemaakuntakaavan valmistelun ja kuntien päätöksenteon tueksi.

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy tilasi alkuvuodesta 2020 yhteistyössä Hollolan kunnan, Lahden kaupungin ja Orimattilan kaupungin kanssa arvioinnin Lahden seudulle suunnitteilla olevan uuden kierrätyspuiston sijaintivaihtoehtojen toteutettavuudesta. Tavoitteena oli vertailla, kuinka toteuttamiskelpoisia, toimivia ja houkuttelevia vaihtoehdot ovat sijoittuvan yritystoiminnan kannalta. Arvioinnin toteutti Ramboll Finland Oy. Loppuraportti julkistettiin 14.5.2020.

Alueita vertailtiin sijainnin ja logistiikan, alueen toteutettavuuden (ml. rakentamiskustannukset), sisäisen toiminnallisuuden sekä muiden yritystoiminnan edellytyksiin vaikuttavien tekijöiden näkökulmista.

Vertailtavat alueet olivat Lahden seudun kierrätyspuiston YVA-ohjelmaan sisältyneet ja Päijät-Hämeen vaihemaakuntakaavassa tarkasteltavat vaihtoehdot: Hollolan Kehätien alue sekä Orimattilan Marjasuon, Matomäen ja Loukkaanmäen alueet.

Arvioinnissa kerättiin kunkin sijaintivaihtoehdon keskeiset toteutettavuuteen liittyvät havainnot ja tehtiin niiden pohjalta vertailua vaihtoehtojen kesken. Näiden perusteella vaihtoehtoiset sijaintipaikat asetettiin paremmuusjärjestykseen kokonaisuus huomioiden. On huomioitava, että alueiden suunnitelmat ovat hyvin alkuvaiheessa, joten arviointiin liittyy epävarmuustekijöitä mm. lopullisten toteuttamiskustannusten osalta. Pääosin epävarmuustekijät kohdistuvat kuitenkin yhtä lailla kaikkiin vaihtoehtoihin, jollloin niiden väliset erot pysyvät jokseenkin ennallaan.

Kehätien alue nousi arvioinnissa kärkeen sijainnissa ja logistiikassa, alueen sisäisessä toteutettavuudessa sekä yrityshaastatteluissa. Se oli kuitenkin rakentamiskustannuksiltaan muita vaihtoehtoja kalliimpi. Loukkaanmäen alue oli rakentamiskustannuksiltaan edullisin, ja toiseksi paras sijainnin ja logistiikan sekä sisäisen toiminnallisuuden osalta. Sen sijaan yrityshaastatteluiden perusteella se jäi jälkeen Kehätiestä. Marjasuon alueen heikkoudeksi osoittautui erityisesti alueen sisäinen toiminnallisuus, Matomäen puolestaan yritysten arvioinnit. Molemmat alueet pärjäsivät myös heikommin sijainnin ja logistiikan arvioinnissa.

”Pyrimme tässä arvioinnissa tuomaan esiin niitä asioita, jotka ovat keskeisiä yritystoiminnan sijoittumisen kannalta. Päättäjät joutuvat luonnollisesti sitten arvioimaan muitakin näkökulmia, eikä tehtävä ole helppo. Joka tapauksessa tarve kierrätysliiketoiminnalle soveltuviin sijaintipaikkoihin on aito. Mikä alue valitaankaan, on tärkeää, että se on riittävän toimiva sekä kustannustehokas ja siten vetovoimainen yritystoiminnan kannalta”, toteaa LADECin johtaja Tomi Tura.

Lahden seudun uuden kierrätyspuiston sijaintipaikka on tarkoitus osoittaa valmisteilla olevassa Päijät-Hämeen vaihemaakuntakaavassa. Nykyinen Kujalan alue on täyttymässä, eikä uusille toiminnoille ole enää juurikaan tilaa.

Arviointi rahoitettiin osittain Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n hallinnoimasta Next Step Lahti Region -hankkeesta, jota rahoittavat Päijät-Hämeen liitto ja Euroopan aluekehitysrahasto.

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy – Buustia bisnekseen!  
LADEC kehi­ttää Lahden seudun elinkeinoelämän kasvun edellytyksiä ja kilpailukykyä sekä markkinoi seutua vetovoimaisena yritysympäristönä. Palvelemme 7 kunnassa: Lahti, Asikkala, Hartola, Hollola, Iitti, Orimattila ja Padasjoki. Autamme yrittäjiä ja yrityksiä kaikissa yrityksen perustamiseen, kasvuun, kehi­ttämiseen ja kansainvälistymiseen sekä seudullemme sijoi­ttumiseen lii­ttyvissä asioissa. Neuvontapalvelumme on maksutonta.

Neuvomme vuosittain lähes 600 henkilöasiakasta perustamis- ym. asioissa, ja avullamme Lahden seudulle syntyy yli 200 uutta yritystä joka vuosi. Liiketoiminnan kehittämispalveluitamme hyödyntää vuosittain noin 700 yritysasiakasta.  Asiakkaamme ovat antaneet palvelullemme jo vuosien ajan kiitettävän kouluarvosanan (keskiarvo viikoittaisista neuvontapalveluiden palautteista yli 9). www.ladec.fi | www.lahtibusinessregion.fi

Julkaistu: 14.05.2020 11.17