Kesätyösetelin arvo tuplattiin
Kesätyösetelin arvo nousee 500 euroon.
Hollolan kunta on päättänyt koronaepidemian ja kunnan kesätöiden peruuntumisen johdosta panostaa hollolalaisten nuorten työllistymisen tukemiseen esimerksiksi nostamalla kesätyösetelin arvon 250 eurosta 500 euroon.
Setelin arvon korotus koskee automaattisesti kaikkia kunnan kesätyöseteleitä, riippumatta siitä, onko kesätyösetelin jo saanut, onko haku kesken tai vielä tekemättä. Setelin arvon korottamisen yhteydessä, kunta on päättänyt madaltaa myös setelillä työllistämisen palkkauskustannuksiin liittyviä ehtoja.
Kunta on myös päättänyt varata, jokaiselle kuntaan kesätöihin hakeneelle hollolalaiselle, kesätyösetelin nimeä vastaan, tukeakseen hakijoiden työllistymistä yrityksiin kesätöiden peruuntumisesta johtuen. Näitä seteleitä on 145 kpl. Kunnalle kesätöihin hakeneita on tiedotettu sähköpostitse tästä mahdollisuudesta.
Lisäksi kunnassa on jaossa yhteensä 70 kesätyöseteliä 15-17 vuotiaille hollolalaisille ja jokaiselle hollolalaiselle 9-luokkalaiselle on varattu kesätyöseteli nimeä vastaan.
Kesätyösetelin kokonaisarvo (500 €) voidaan maksaa työnantajalle, joka työllistää seteliin oikeutetun nuoren vähintään 2 viikoksi ajalla 1.6. – 30.8.2020. Työajan tulee olla vähintään 25 h/vko ja työstä tulee maksaa alan työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka. Työstä tulee tehdä kirjallinen työsopimus ja työnatajan tulee tilityksen yhteydessä toimittaa kopiot palkkanauhoista, työsopimuksesta sekä työtodistuksesta kunnalle. Mikäli nuorelle maksettu palkka on vähintään 500 euroa, setelin arvo maksetaan kokonaisuudessaan ja palkan jäädessä alle 500 euron, kunta maksaa työnantajalle työntekijälle maksetun palkan suuruisen summan.
Tarkemmat ohjeet kesätyösetelistä löytyy kunnan nettisivuilta
Lisätietoja kesätyöseteleistä antaa:
Sini Vaari
vastuuvalmentaja
Hollolan kunta / työllisyyspalvelut
puh. 044 780 1369
sini.vaari(@)hollola.fi