Kohti kiertotaloutta

Kategoria: Muut uutiset
Takaisin

Kiertotalouden tiekartta

Päijät-Hämeen tiekartta kohti kiertotaloutta

Lokakuussa julkaistiin Päijät-Hämeen kiertotalouden tiekartta, jonka avulla haetaan alueelle uutta liiketoimintaa ja kestävää kasvua. Kiertotalouden tiekartta on koottu osana LAMKin Kiertoliike-projektia yhdessä alueen sidosryhmien kanssa. Tiekarttaa päivitetään jatkossa mm. LAMKin, Ladecin, LUTin ja Muovipolin toimesta. Kaikki alueen toimijat ovat tervetulleita osallistumaan tähän työhön.

- Kiertotalouden tiekartta selkeyttää ja konkretisoi Päijät-Hämeen maakuntastrategian tavoitteita. Maakunta hakee jalostusarvon nousua ja uutta kasvua, ja kiertotalouden uudet ratkaisut palvelevat tätä. Toki kyse on myös ilmastonmuutoksen torjunnasta ja resurssien tehokkaasta käytöstä, sanoo Päijät-Hämeen liiton kehittämisjohtaja Riitta Nieminen.

Tiekarttaan valikoitui viisi teemaa

Päijät-Häme tavoittelee tiekartan mukaan muun muassa uutta liiketoimintaa ja kasvua muun muassa biotaloudessa, haluaa olla energian suhteen mahdollisimman omavarainen, ja ennakkoluulottomasti asioita ratkaiseva maakunta.

Tiekartta on samalla yksi niistä hyvistä käytänteistä, joita Lahden ammattikorkeakoulun hallinnoima BIOREGIO -hanke vie Päijät-Hämeestä Eurooppaan. Tiekartan lisäksi näitä ovat esimerkiksi Päijät-Hämeen viljaklusteri ja biokaasun sekä kompostilannoitteen tuotanto Kujalassa.

Lisätietoa:
Riika Kivelä
Projektikoordinaattori
puh. 044 3719 454