Koronatilanne Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä 9.10.2020

Takaisin

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on varmistettu yksi uusi koronavirustartunta keskiviikon jälkeen. Kaksi Covid-19-tautiin sairastunutta potilasta on sairaalahoidossa. Yhteensä varmistettuja koronavirustartuntoja on todettu epidemian aikana Päijät-Hämeessä 251 ja koronavirusnäytteitä on otettu kaikkiaan yli 31 000. Tartuntalähde on tiedossa 67 prosentilla viimeisen 7 vuorokauden aikana todetuista koronatapauksista.

Hyvinvointiyhtymän alueella epidemia on perusvaiheessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee perustason vaiheessa kasvomaskin käyttöä joukkoliikenteessä, koronatestiin hakeutuessa ja riskimaasta palattaessa. Maskilla voi halutessaan suojautua myös sisätiloissa, jos riittävää turvaväliä muihin ei ole mahdollista pitää. Yleisötilaisuuteen, yleiseen kokoontumiseen tai julkiseen tilaan, jossa on muita henkilöitä samanaikaisesti paikalla, ei saa mennä, jos on edes lieviä sairastumiseen viittaavia oireita. Yhtymä tiedottaa tänään lisää etätyösuosituksista ja uusista karanteeniajoista.

Työnantajia kannustetaan mahdollistamaan etätyöskentely

Etätyö on toimiva tapa vähentää lähikontakteja, ja yhtymä suosittelee työnantajia harkitsemaan etätyötä työpaikan tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Niissä työpaikoissa, joissa ei voi tehdä etätyötä, tulee kiinnittää erityistä huomiota turvaväleihin. Kahvi- ja ruokataukoja kannattaa porrastaa siten, että taukotiloissa voidaan pitää turvavälit.  

Yleisötilaisuuksissa huomioitava turvallisuusohjeet 

Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi lokakuussa järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos tapahtumajärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Tapahtuman turvallisuus varmistetaan noudattamalla THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Yli 50 hengen tilaisuudet ovat sallittuja, mikäli noudatetaan edellä mainittuja ohjeita. Yleisötilaisuuden järjestäjä voi suosittaa kasvomaskin käyttöä lisäsuojana tapahtumaan osallistuville. 

Yhtymä toivoo alueen väestön noudattavan koronatorjunnasta annettuja ohjeita erityisen huolellisesti, jotta alueen tilanne ei hankaloidu. Tärkeintä koronainfektioiden torjunnassa on noudattaa riittäviä turvavälejä sekä huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta. 

Karanteeniajat lyhenevät 

THL:n koronakaranteeni ja -eristysohjeet muuttuvat 12.10. alkaen. Muutoksen taustalla on uusin tieto tartuttavuudesta. Omaehtoinen ja tartuntatautilääkärin määräämä oireettoman lähikontaktin karanteeni lyhenee 10 vuorokauden mittaiseksi. Lieväoireiseen koronainfektioon sairastuneen kotieristys lyhenee seitsemään vuorokauteen, mutta ennen eristyksen loppua sairastuneen tulee olla oireeton kahden päivän ajan. Yhtymässä siirrytään THL:n ohjeiden mukaisiin karanteeni- ja eristyspäätöksiin 12.10. alkaen.  


Koronavirustartuntaa epäilevien tulee hakeutua testiin soittamalla Päivystysavun numeroon 116117 tai tekemällä koronaoirearvio omaolo.fi-palvelussa. Terveysasemille tai muihin terveydenhuollon toimipisteisiin ei saa hakeutua omatoimisesti, jos kärsii hengitystieinfektion oireista. 
Yhtymä seuraa tilannetta päivittäin ja antaa mahdolliseen epidemian kiihtymisvaiheeseen siirryttäessä uusia ohjeistuksia. Yhtymä on varautunut kiihtymisvaiheessa tarvittaviin uusiin toimiin ja kasvomaskien käyttösuosituksen laajentamiseen. 

phhyky.fi

Julkaistu: 09.10.2020 15.04