Koronavirus-näytteitä otettu maakunnassa 28

Kategoria:
Takaisin

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on otettu koronavirus-näytteitä viime viikon loppuun mennessä yhteensä 28 henkilöltä. Tänään maanantaina saatiin 11 henkilön tulokset, jotka olivat kaikki negatiivisia.

Näytteitä otetaan nyt aktiivisesti, jotta mahdolliset tartunnan saaneet tavoitetaan aikaisessa vaiheessa ja taudin leviämistä pystytään rajoittamaan. Lääkäri arvioi näytteenoton tarpeen sekä oireiden että sen perusteella, onko potilas vieraillut epidemia-alueella kuten Italiassa tai ollut tekemisissä tartunnan saaneen henkilön kanssa.

Toistaiseksi yhdelläkään päijäthämäläisellä ei ole todettu varmistettua korona-tartuntaa. Maakunnassa on oleskellut ulkopaikkakuntalainen henkilö, jolla tartunta on todettu, mutta hänen hoidostaan ja altistuneiden selvittelystä vastaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri.

Kausi-influenssa jo hiipumassa, tartuntoja todettu yli 300

Vuotuisen influenssan kausi on Päijät-Hämeessä hiipumaan päin. Maakunnassa on talven kuluessa todettu yhteensä 329 varmistettua influenssatartuntaa. Valtaosa eli noin 90 prosenttia tartunnoista on tänä vuonna ollut influenssa A-virusta.
 
Sairaalahoitoa on influenssan takia tarvinnut yhteensä 65 potilasta, tehohoitoon on joutunut 3 potilasta ja valvontahoitoa on annettu 7:lle. Päijät-Hämeessä on menehtynyt kaksi potilasta suoraan influenssan aiheuttamaan tautiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottamaa ajankohtaista tietoa ja ohjeita koronaviruksen osalta:
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin:
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/usein-kysyttya-koronaviruksesta-covid-19

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tarjoaa erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon palveluja Päijät-Hämeessä. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ihmisestä välittäen, yhdessä tehden ja rohkeasti uudistuen.

www.phhyky.fi 

Julkaistu: 10.03.2020 10.19