Lupaava alkuvuosi: 25 uutta yritystä Hollolaan Ladecin neuvonnan kautta

Kategoria: Muut uutiset
Takaisin

Ladec

LADECin kautta perustettiin alkuvuonna 24 prosenttia enemmän uusia yrityksiä kuin edellisvuonna – koko Suomessa kasvu oli 3 prosenttia.

Kuluvan vuoden tammi - kesäkuussa Lahden Seudun Kehitys LADECin neuvontapalveluiden kautta perustettiin yhteensä 141 uutta yritystä. Tämä on 24 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Hollolaan on syntynyt 25 yritystä alkuvuonna, kun koko vuoden 2017 aikana yrityksiä syntyi yhteensä 28. Toisin sanoen vuoden 2018 alku on ollut todella lupaava, viestittää LADEC.

LADECin perustamis- ja kehittämispalveluista vastaava johtaja Päivi Leppänen pitää vuoden alkupuoliskoa oikein hyvänä.

Neuvonta on uusille ja toimiville yrittäjille maksutonta

”Perustamisneuvontamme palveli vuoden alkupuoliskolla yli 300 uutta asiakasta. Myös alkusyksy on alkanut vilkkaasti, olemme avanneet paljon uusia keskusteluja potentiaalisten yrittäjien kanssa.  Uusi palvelupisteemme on aivan Lahden keskustassa, Dooroomin tiloissa Rautatienkadulla. Sinne voi tulla juttelemaan yrityksen perustamisesta tai kehittämisestä ilman ajanvarausta”, toteaa Päivi Leppänen ja muistuttaa, että LADECin neuvontapalvelut uusille ja toimiville yrittäjille ovat maksuttomia.

LADECin perustamisneuvonta kuuluu valtakunnalliseen Uusyrityskeskus-verkostoon, joka käsittää 29 paikallista uusyrityskeskusta ja kaikkiaan 83 palvelupistettä. Uusien yrityksien perustamisen määrän kasvun osalta kärkikaartiin ylsivät Lahden lisäksi suurista kaupungeista Joensuu, Jyväskylä, Kuopio ja Vantaa.

Maksutonta ja luottamuksellista perustamisneuvontaa – nyt myös ilman ajanvarausta Dooroomissa

LADEC tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista perustamisneuvontaa Lahden seudulla aina ideavaiheesta yrityksen rekisteröintiin saakka. Perustamisneuvojien puheille pääsee helposti: Ajan voi varata joko palvelunumerosta 044 702 2700 tai www.ladec.fi -verkkosivuilta chatin kautta. Perustamisneuvontaa saa nyt myös ilman ajanvarausta joka arkipäivä klo 8.30-16 aivan Lahden keskustassa, Dooroomissa, osoitteessa Rautatienkatu 20, aivan Sokosta vastapäätä.

Lue lisää LADECin perustamisneuvonnasta: https://www.ladec.fi/perusta-yritys

Lisätietoja
Päivi Leppänen
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy
050 568 7446 | paivi.leppanen(at)ladec.fi

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy – Buustia bisnekseen!  
LADEC kehi­ttää Lahden kaupunkiseudun elinkeinoelämän kasvun edellytyksiä ja kilpailukykyä sekä markkinoi seutua vetovoimaisena yritysympäristönä. Autamme yrittäjiä ja yrityksiä kaikissa yrityksen perustamiseen, kasvuun, kehi­ttämiseen ja kansainvälistymiseen sekä seudullemme sijoi­ttumiseen lii­ttyvissä asioissa. Neuvontapalvelumme on maksutonta. Neuvomme vuosittain lähes 1000 henkilöasiakasta perustamis- ym. asioissa, ja avullamme Lahden seudulle syntyy yli 200 uutta yritystä joka vuosi. Liiketoiminnan kehittämispalveluitamme hyödyntää vuosittain noin 800 yritysasiakasta.  www.ladec.fi  |  www.lahtibusinessregion.fi

Lahden Seudun Kehitys LADEC - Tiedote julkaistu 29.08.2018

Julkaistu: 30.08.2018 11.35