Muovijaloste Oy

Muovijaloste Oy:n yritystarina

Omistaja Jarmo Aspelin kertoo seuraavaa: 

Muovijaloste Oy on  moniväripainettujen muovipakkausten valmistamiseen erikoistunut muovialan yritys, joka on perustettu jo vuonna 1949. Opiskelija Hannu Posti (1.9.1926 – 20.3.2020) oli mukana perustamassa lokakuussa 1949 Muovijaloste Oy:n yhdessä isänsä Hannes Postin ja muovipureman saaneen aikansa teknisen neron, hienomekaanikko Kyösti Smått:in kanssa. Kolmikon aikaansaannoksia oli mm. ensimmäisenä Suomessa tehty polyeteenimuovikalvon koepuhallus vuonna 1952. Joustopakkausten materiaalina parhaiten tunnetun Polyeteenikalvon kaupallinen tuotanto alkoi ensin v. 1954 Lahden Kirkkokadulla siirtyen sieltä Vesijärvenkadun toimipisteen kautta Hollolan Salpakankaan Muovitielle v.1969, jossa toiminta jatkuu edelleen.

Hannu Postin sydän sykki uudelle tekniikalle. Sodan jälkeisessä Suomessa oli pulaa materiaaleista, koneista ja laitteista. Se ei lannistanut Hannu Postia, vaan päinvastoin innosti häntä kehittämään ja rakentamaan myös tuotantokoneita itse. Tekniikan kehittäminen jatkui, vaikka hän siirtyi Muovijaloste Oy:n johtoon isänsä Hannes Postin kuoltua yllättäen vuonna 1964. Hannu Postin kiinnostus uusimpaan teknologiaan, tietokoneisiin ja kemiaan auttoi suuresti yhtiön teknisessä kehittämisessä, joka on ollut Muovijalosteen menestyksen avain koko yhtiön historian ajan. Muovijalosteen arvoja ovat aikojen alusta asti olleet viimeisimmän tekniikan hyödyntäminen asiakkaiden tarpeisiin sekä joustava, palveleva ja innostunut henkilöstö. Yhtiö on merkittävä osa suomalaisen muoviteollisuuden kehittymistä ja historiaa.

 

Muovijaloste nyt 

2017 vuoden lopulla sovittiin yritysjärjestelyistä, jossa Muovijalosteesta tuli Kokemäellä toimivan Sataplastin tytäryhtiö. Sataplast, Hel-Pack, Muovijaloste ja uusimpana Joutsen Paino muodostavat yhdessä Aspelin Groupin. Aspelin Group on tänä päivänä yksi pakkausalan laajimmalla tuotevalikoimalla asiakkaitaan palveleva yritys. Tahdomme toiminnallamme edistää suomalaista teollisuutta ja työntekoa ja parantaa maailmaa pakkaus kerrallaan. 

Toimintaamme ohjaavat asiakaslähtöisyys, tuotteiden korkea laatu, edelläkävijän ammattitaito, luotettavuus ja perinteisen perheyrityksen arvot. Osaamisen ytimessä olevat HD-painolaatuiset ja jopa 10-väriset muovipakkaukset, jotka soveltuvat vaativiin pakkaustarpeisiin ja lisäävät asiakkaan tuotteen näkyvyyttä nostaen samalla sen kaupallista arvoa.

Muovijaloste kuuluu Kemianteollisuuden globaaliin Responsible Care – vapaaehtoisohjelmaan (suomeksi Vastuu Huomisesta), joka on teollisuuden pitkäaikaisin ja tunnustetuin Kestävän kehityksen ohjelma. Kuulumme myös Kemianteollisuuden Energiatehokkuussopimukseen 2017-2025. Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa ja ensisijainen keino edistää energian tehokasta käyttöä Suomessa.

 

 

 

 

 

Linkit: Muovijaloste nettisivu

           Aspelin Group nettisivu

           Ecoplast video

           Muovijaloste Lvp video