Oikaisu Hollolan oppilaiskohtaisiin kuluihin

Kategoria: Opetus
Takaisin

opetus

Etelä-Suomen sanomissa oli 21.3.2018 uutinen Päijät-Hämeen kuntien perusopetuksen oppilaskohtaisista kuluista.

Uutisen mukaan opetuksen oppilaskohtainen kulu olisi Hollolassa 3 800 €. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkaansa. Virheellinen tulkinta johtuu opetushallituksen tilastoinnin laskentatavasta, jossa oppilasmäärä lasketaan kahden eri vuoden keskiarvon perusteella.

Laskenta perustuu niihin vuosiin, jolloin Hollolan ja Kärkölän yhteistyö sivistyspalveluiden osalta päättyi.  Tämän vuoksi opetushallituksen tilastossa oli Hollolan kulurakenteessa liikaa oppilaita ja Kärkölässä liian vähän, ja jaetut kustannukset tuottivat virheelliset luvut. Hollolan kulut olivat alhaisemmat ja Kärkölän luvut korkeammat kuin todellisuudessa. Todelliset kustannukset olivat tarkistettuna Hollolan osalta noin 4 300 euroa, mikä sekin on kohtuullinen kustannus ja alle valtakunnallisen keskiarvon.

Voidaan todeta, että hyvinvoinnin palvelualue on toiminut kustannustehokkaasti.

Oppilaille tarjottava palvelu on selkeästi yli minimitason niin tuntijaon kuin tuntikehyksen osalta, erityistä tukea on resursoitu tasapuolisesti ja 75 prosenttia oppilaista opiskelee tällä vuosikymmenellä rakennetuissa, uusissa tiloissa. Tarjolla on myös painotettua (liikunta ja musiikki) opetusta. Koulut ovat liikkuvia kouluja ja uudet oppimisympäristöt kykenevät vastaamaan uusiin opetussuunnitelmiin erinomaisella tavalla.

Lisätietoja: Matti Ruotsalainen, hyvinvointijohtaja

 

 

 

 

Lue ESS-uutinen 21.3.2018 uutinen klikkaamalla linkkiä                                                                                                              http://edition.pagesuite.com/html5/reader/production/default.aspx?pubname=Etela%20Suomen%20Sanomat&edid=7debbe04-c4bb-479e-a044-a4461974ee45

Julkaistu: 28.03.2018 11.30