Päijät-Sote: Ensi vuonna tuntuva panostus ikääntyneiden palveluihin, myös lapsiperheiden palveluita vahvistetaan

Takaisin

Päijät-Sote panostaa ensi vuonna tuntuvasti ikääntyneen väestön palveluihin. Talousarviossa 2022 ikääntyneiden palveluihin lisätään työntekijöitä 179 henkilötyövuoden verran. Luku pitää sisällään sekä ulkomailta että kotimaasta rekrytoitavat oppisopimusopiskelijat. 

- Tätä voi hyvällä syyllä kutsua ikäihmisten budjetiksi. Panostus on niin mittava, ettemme välttämättä onnistu edes rekrytoimaan niin suurta joukkoa kuin tarvitsisimme, kun koko maassa on pulaa hoitajista, sanoo toimitusjohtaja Marina Erhola. 

Vahvistusten taustalla ovat muutokset etenkin tehostettua palveluasumista koskevissa hoitajamitoituksissa, mutta myös Päijät-Hämeen väestön ikääntymisestä seuraava kasvava palveluntarve. 

Päijät-Sote lisää ensi vuonna henkilöstöresurssia myös lapsiperheiden palveluissa. Koronaepidemia on kuormittanut maakunnan lapsiperheitä monin tavoin ja lisännyt perheille suunnattujen palveluiden kysyntää. Lainsäädännössä on kiristetty myös lapsiperheiden palveluiden työvoimamitoituksia. 

Henkilöstölisäykset ovat yksi tapa keventää kuormitusta, jota Päijät-Soten henkilöstö on kokenut koronaepidemian vuoksi. Koronatyössä on suoraan kiinni noin sata yhtymän työntekijää, ja lisäksi epidemia on lisännyt monien työtaakkaa välillisesti. Ensi vuoden talousarviossa on varausta myös henkilöstön jaksamisen tukemiseen henkilöstöstrategiassa sovittujen toimenpiteiden avulla. 

Yhtymän toimintatuotot ovat ensi vuonna noin 817 miljoonaa euroa ja toimintakulut hieman reilut 804 miljoonaa euroa. Yhtymän jäsenkunnat rahoittavat sote-palveluita yhteensä 707 miljoonalla eurolla. Kuntien maksuosuudet nousevat kuluvasta vuodesta 4,5 prosentilla. 

- Kahtena edellisvuonna sote-menojen kehitys on ollut hyvin maltillista. Vaikka vuoden 2019 sopeuttamistoimet olivat yhtymälle hyvin raskaat, vakauttivat ne kuitenkin taloustilannetta siinä määrin, että voimme nyt katsoa tulevaisuuteen luottavaisemmin, Erhola toteaa. 

Ensi vuodelle asetettu talousraami on haastava, ja taloutta tasapainottavia toimenpiteitä joudutaan edelleen jatkamaan, jotta saavutettu tasapaino säilyy. Mitoituksia koskevien lakimuutosten ja palvelutarpeen kasvun ohella talouspaineita aiheuttavat yleinen kustannus- ja ansiotason nousu sekä koronaepidemian seurannaiskulut. Samaan aikaan yhtymän asiakasmaksutuotot pienenevät asiakasmaksulain muutosten seurauksena.​ Talousarviossa ei ole varausta koronaepidemian jatkumisesta koituviin kustannuksiin, eikä se huomioi myöskään mahdollista sote-toimialan palkkojen harmonisointia. 

Vuosi 2022 on hyvinvointiyhtymän viimeinen toimintavuosi: seuraava talousarvio tehdään Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle, ja samalla toiminnan rahoitus siirtyy kunnilta valtiolle. Yhtymäkokous käsittelee talousarviota seuraavassa kokouksessaan 20. joulukuuta. 

Lisätietoja: 
toimitusjohtaja Marina Erhola, p. 040 183 4295 
talousjohtaja Antti Niemi, p. 044 482 8071 

Päijät-Sote kokoaa hyvinvointiyhtymän järjestämät erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon palvelut yhden nimen alle. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ihmisestä välittäen, yhdessä tehden ja rohkeasti uudistuen.

www.paijat-sote.fi

Julkaistu: 22.11.2021 09.14