Päijät-Sote: Hengitystieinfektiopotilaiden hoito siirtyy marraskuussa takaisin sote-keskuksiin

Takaisin

Hengitystie- ja muita infektioita sairastavien potilaiden hoito keskitettiin Päijät-Soten alueella koronapandemian aikana. Näytteenoton muuttumisen vuoksi hengitystieinfektio-oireisia potilaita voidaan hoitaa marraskuun alusta lähtien laajan palvelun sote-keskuksissa Asikkalassa, Hollolassa, Lahdessa, Nastolassa ja Orimattilassa. Hengitystieinfektiovastaanotoilla on voimassa vahva suositus kasvomaskin käyttämisestä. Sote-keskuksissa on hengitystieinfektiovastaanotolle erilliset tilat omalla sisäänkäynnillä. 

Akuuteissa hengitystieinfektio-oireissa asiakkaita kehotetaan noudattamaan paikallisia ja valtakunnallisia ohjeita hoitoon- ja koronanäytteenottoon hakeutumisesta. Akuuteissa hengitystieinfektioissa koronavirusoirearvion voi tehdä edelleen Omaolo.fi -palvelussa tai asiakas voi olla yhteydessä Päivystysapuun 116117. Lieväoireiset asiakkaat, jotka tarvitsevat pelkän koronavirustestin, ohjataan edelleen Akuutti24:n yhteydessä toimivaan drive-in-näytteenottoon. 

Asiakkaan ollessa yhteydessä Päivystysapuun tehdään ensin hoidon tarpeen arvio. Asiakkaille, jotka tarvitsevat hoitajan tai lääkärin fyysisen vastaanoton, varataan aika omaan tai lähimpään sote-keskukseen. Laajan palvelun sote-keskuksissa on 1.11. alkaen mahdollista ottaa koronaviruksen antigeenitestejä. 

Harjun terveyden asiakkaille varataan aika Lahteen tai Nastolaan, myrskyläläisille ja pukkilalaisille Orimattilaan ja padasjokelaisille Asikkalaan. Heinolassa ja Hartola-Sysmässä jatkavat toistaiseksi entiset hengitystieinfektiopoliklinikat ja koronanäytteenotot. Asiakkaalle voidaan jättää myös yhteydenottopyyntö sote-keskukseen, jos asiakkaan asia, kuten sairauslomatodistus, voidaan hoitaa etäkontaktilla. 

 

Päijät-Sote kokoaa hyvinvointiyhtymän järjestämät erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon palvelut yhden nimen alle. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ihmisestä välittäen, yhdessä tehden ja rohkeasti uudistuen.

paijat-sote.fi

Julkaistu: 29.10.2021 10.27