Päijät-Sote: Koronatestaus jatkuu myös joulun aikana 

Takaisin

Koronaepidemian hallinnassa testaus on keskeistä. Päijät-Soten drive-in-testaus on auki kaikkina viikonpäivinä myös joulun aikana. Ajanvaraus on ensisijaisesti omaolo.fi-palvelussa. Myös Päivystysavun 116117 numerosta voi varata ajan. 

Kotitestiä voi käyttää terveydenhuollon koronatestien rinnalla etenkin, jos oireesi ovat lievät etkä kuulu vakavan koronataudin riskiryhmään. Kotitestin tulos on luotettavampi, jos testi toistetaan peräkkäisinä päivinä. Kotitestin positiivista tulosta ei tarvitse varmentaa, jos samassa taloudessa asuvalla on jo varmennettu koronainfektio ja seuraavat ehdot täyttyvät: 

  • Oireesi ovat lieviä. 
  • Et tarvitse virallista eristyspäätöstä tartuntatautipäivärahan saamiseksi.
  • Et tarvitse virallista tietoa sairastetusta taudista koronapassia varten. 

Jos kotitesti on positiivinen, sinun tulee välttää vapaaehtoisesti kontakteja kodin ulkopuolisiin ihmisiin 10 vuorokauden ajan oireiden alusta. Tänä aikana sinun tulee toimia kuten olisit virallisessa eristyksessä. Katso kotikaranteeniohjeet täältä.

Jos kotitesti on negatiivinen, sinun tulee kuitenkin odottaa, että hengitystieoireet väistyvät ennen palaamista normaaliin elämään. 

Omikronmuunnos leviää erityisen helposti. Siksi on tarpeellista pitää kontaktit vähäisinä myös joulun ja uudenvuoden aikana. Kohtaamisissa on syytä muistaa THL:n ohjeet turvalliseen juhlaan

 

Päijät-Sote kokoaa hyvinvointiyhtymän järjestämät erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon palvelut yhden nimen alle. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ihmisestä välittäen, yhdessä tehden ja rohkeasti uudistuen.
paijat-sote.fi

Julkaistu: 22.12.2021 16.30