Pietarissa matkailleita ja heidän kanssaan aikaa viettäneitä kehotetaan hakeutumaan oireettomanakin koronatestiin

Takaisin

Venäjän Pietarista 21.–25.6. pikkubussilla tai linja-autolla saapuneita henkilöitä, joihin ei ole vielä oltu yhteydessä tartunnanjäljityksestä, pyydetään soittamaan ohjeistusta ja testiin hakeutumista varten Päivystysavun numeroon 116117.  

THL kehottaa kaikkia matkustajia, jotka ovat matkustaneet Pietarista Suomeen millä tahansa kuljetusyhtiöllä, hakeutumaan koronavirustestiin, mikäli he eivät jo ole testissä käyneet. Myös rajalla testissä käyneiden tulee tartunnan poissulkemiseksi käydä uudestaan testissä aikaisintaan 72 tuntia maahan saapumisen jälkeen.     

Runsaista tartunnoista johtuen myös juhannusta palanneiden turistien kanssa viettäneitä tai muuten lähikontaktissa heidän kanssaan olleita suositellaan hakeutumaan testiin heti, vaikka heillä ei olisikaan oireita.    

Suositus koskee kahden rokoteannoksen saaneita tai taudin alle 6 kuukautta sitten varmistetusti sairastaneita vain, jos heille tulee koronaan sopivia oireita. 

THL arvioi, että riski altistua missä tahansa Pietarista saapuneessa linja-autossa tai pikkubussissa on ollut korkea kyseisen viikon aikana. Ajoneuvoissa, joissa on ollut tartuttava henkilö, kaikki matkustajat ovat voineet altistua tartunnalle, vaikka matkalla olisi käytetty hengityssuojaimia. Tartunnan riskiä kasvattaa myös se, että Pietarin alueella leviää todennäköisesti koronaviruksen ns. deltamuunnos, joka on hyvin herkästi tarttuva. 

Karanteeniin ei aseteta henkilöitä, jotka ovat saaneet täyden koronavirusrokotussarjan ja viimeisestä rokoteannoksesta on kulunut yli 2 viikkoa ennen matkan aloittamista eikä COVID-19-taudin sairastaneita, jos taudista paranemisesta on kulunut alle 6 kuukautta. Näitäkin henkilöitä kehotetaan hakeutumaan testeihin, jos he saavat vähäisiäkään oireita. 

Kaikkia Venäjältä Suomeen palaavia matkustajia kehotetaan hakeutumaan koronavirustestiin 72 tuntia Suomeen paluun jälkeen ja välttämään sosiaalisia kontakteja testituloksen valmistumiseen saakka. 

Lisätietoja:   
infektioylilääkäri, Ville Lehtinen, p. 044 719 5455  

Päijät-Sote kokoaa hyvinvointiyhtymän järjestämät erikoissairaanhoidon, sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon palvelut yhden nimen alle. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ihmisestä välittäen, yhdessä tehden ja rohkeasti uudistuen.

www.paijat-sote.fi

Julkaistu: 29.06.2021 18.03