Rakennuskannan tarkistaminen jatkuu Kinnarin alueella Hollolassa

Kategoria:
Takaisin

Hollolan kunta jatkaa rakennuskannan tarkistamista Kinnarin omakotialueella keskiviikosta 9.8. alkaen.

Lue lisää:

Hollolan kunta (kunnanhallitus 17.10.2016 § 212) on päättänyt selvittää rakennus- ja huoneistorekisterin ajantasaisuuden. Rekisteristä saattaa puuttua rakennuksia tai niiden pinta-ala tiedot voivat olla virheellisiä. Nämä virheet vääristävät kunnan saaman kiinteistöveron määrää.

Vuoden alusta rakennusvalvonnassa on aloitettu kiinteistöjen rakennuskannan tarkistus. Ensin tarkistetaan tiedot asemakaava-alueiden teollisuus- ja liikekiinteistöjen osalta.

Sen jälkeen tarkistusta jatketaan asuinrakennusten korttelialueilla. Projektin alkuvaiheessa tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ensimmäiseksi verrataan ilmakuvaa ja rekisterissä olevien rakennuksien määrää ja sen jälkeen rekisterissä olevien rakennusten pinta-ala tietoja ilmakuvaan ja verottajalla oleviin tietoihin. Mikäli kiinteistöltä löytyy useampia tai suurempia rakennuksia kuin rekisterissä on, eroavaisuudet selvitetään. Viimeistään syksyllä 2017 tehdään yhteenveto tarkistuksen tuloksista ja ratkaistaan jatkotoimenpiteet mm. haja-asutusalueen mahdollisesta tarkistamisesta.

Rakennuskannan tarkistaminen edellyttää joissain tapauksissa kiinteistöllä käyntiä. Käynnistä tiedotetaan kiinteistön omistajaa/alueen kiinteistöjen omistajia ennakkoon esimerkiksi kirjeellä tai tiedotteella. Omakotitaloalueilla tiedote voidaan esimerkiksi käydä jakamassa ennakkoon tarkistettavan alueen postilaatikoihin.

Valvontajaosto käsitteli kiinteistöjen rakennuskannan tarkistuksen linjauksia kokouksessaan 8.3.2017. Pöytäkirja on nähtävillä osoitteessa www.hollola.fi/esityslistat-ja-poytakirjat.

Tarkistuksen jälkeen rekisteriin merkitään 10 m² tai sitä suuremmat talousrakennukset. Jos rakennus on luvaton, edellytetään lupaa haettavaksi vuonna 2012 tai sen jälkeen luvatta rakennetuille rakennuksille/laajennuksille, rakennelmille ja muutoksille esimerkiksi terassien valokatteet yms. Rekisteristä puuttuvat rakennukset ja niiden laajennukset lisätään rekisteriin niiden koosta ja rakentamisajankohdasta riippumatta.

 

Lisätietoja:

rakennustarkastaja Jouko Valo, 044 780 1452, etunimi.sukunimi@hollola.fi

projektityöntekijä Harri Nevavuo, 044 780 1188, etunimi.sukunimi@hollola.fi