Terveisiä yrittäjäkahveilta!

Kategoria: Muut uutiset
Takaisin

Ensimmäiset Hollolan uuden elinkeinopäällikkö Sari-Anna Vilanderin järjestämät yrittäjäkahvit pidettiin Muovijaloste Oy.n tiloissa 25.9.

Yrittäjäkahvit

Kahvit pidetään paikallisen yrityksen tiloissa

Kahvit järjestettiin 25.9. Muovijaloste Oy:n tiloissa, ja paikalla oli 17 yrittäjää, kehitysyhtiö Ladecin tai Hollolan kunnan edustusta. Lahden Seudun Kehitys Oy:stä eli Ladecista oli paikalla toimitusjohtaja Jukka Rantanen ja kuntayhteyshenkilö Pekka Mantila vastaamassa mahdollisiin kysymyksiin. 

Kahveja tullaan jatkamaan tulevaisuudessakin siten, että kokoontumiset pidetään paikallisessa yrityksessä, ja että tapaamisella on jokin tarpeellinen tai ajankohtainen teema.  Isännöivä yritys pääsee kertomaan toiminnastaan ja mahdollisista tehdyistä, käynnissä olevista tai tulevista kehittämishankkeistaan.

Sisältö ja tilaisuus kehittyy joustavasti tekemisen ja osallistumisen myötä. Kahveilla katsotaan tulevaisuuteen, panostetaan yhteistyöhön ja dialogiin.

Ladecin avulla käynnistyneet kehittämishankkeet ja tulevien kahvien teemoittelua

Muovijaloste Oy:n toimitusjohtaja Harri Helén kertoi yrityksestä, Ladecin avulla käynnistetyistä kehittämishankkeista sekä esitteli tuotannon halukkaille. Meistä useille käynti tämäntyyppisessä tehtaassa oli uusi kokemus, ja ilo kuulla myös useista uusista ekologisista materiaaleista sekä keskustella kierrätykseen liittyvistä asioista.

Tulevaisuuden kahvien teemoiksi on haarukoitu yrityskummien toimintaa, digimarkkinointia, sosiaalista mediaa, oppilaitosyhteistyön mahdollisuuksia yrityksille, matkailua ja niin edespäin. Ehdotuksia niin teemoista kuin mielenkiintoisista isäntäyrityksistä ottaa vastaan elinkeinopäällikkö Sari-Anna Vilander, etunimi.sukunimi@hollola.fi.

Julkaistu: 28.09.2018 14.05