Tilanne Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä 28.9.2020
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on varmistettu kolme uutta koronavirustartuntaa lauantain jälkeen. Yhteensä varmistettuja koronavirustartuntoja on nyt Päijät-Hämeessä 238. Yksi Covid-19-tautiin sairastunut potilas on sairaalahoidossa. Viime viikon aikana alueellamme todettiin 14 uutta koronatartuntaa ja oli kolme joukkoaltistumista. Tätä edeltävällä viikolla uusia tartuntoja oli 31.
Koronavirustartuntaa epäilevien tulee hakeutua testiin soittamalla Päivystysavun numeroon 116117 tai tekemällä koronaoirearvio omaolo.fi-palvelussa. Terveysasemille tai muihin terveydenhuollon toimipisteisiin ei tule hakeutua omatoimisesti, jos kärsii hengitystieinfektion oireista.
Toivomme alueen väestön noudattavan koronatorjunnasta annettuja ohjeita erityisen huolellisesti, jotta alueemme tilanne saadaan kuriin. On tärkeää noudattaa turvavälejä ja huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta. Suositus kasvomaskin käytöstä on voimassa Päijät-Hämeen alueella. Erityinen riski tartunnoille on ahtaissa sisätiloissa, joissa turvavälejä ei pystytä noudattamaan.