Työt käynnistyvät koko Lahden uuden eteläisen kehätien linjalla

Kategoria: Kadut ja tiet
Takaisin

letke


Liikenneviraston tiedote 27.3.2018

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen kehätieosuuden rakentaminen lähtee käyntiin lähiviikkojen kuluessa koko tielinjalla. Hollolan päässä alkaa tapahtua erityisesti Patiokallion paikkeilla ja Soramäen tulevan eritasoliittymän alueella. Lahden puolella aletaan rakentaa Okeroisten eritasoliittymää ja myös Liipolan tutkimustunneleiden louhinta käynnistyy.    

Rakentaminen alkaa näkyä - liikenteeseen ajoittaisia pysäyksiä

Kehätien Hollolan päässä alkavat rakentamisen ensimmäiset työvaiheet, kuten pintamaiden poistaminen ja kuivatusjärjestelmien rakentaminen, näkyä koko uudella tielinjalla.

Tulevien laaksosiltojen – Vähäjoen ja Luhdanjoen sillat –  välille tielinjalle jäävällä Patiokalliolla alkavat maaleikkaus- ja louhintatyöt. Louhinnan vuoksi liikenne pysäytetään ajoittain Nostavantiellä. Huhtikuun lopulla Patiokalliolle tuodaan murskauslaitos, joka murskaa kiviaineksia tielinjalla käytettäväksi.

Työt pääsevät lähiviikkoina vauhtiin myös Soramäen ja Okeroisten tulevien eritasoliittymien alueilla.  Soramäessä alkavat maaleikkaustyöt, penkereiden rakentaminen ja kalliopinnan puhdistaminen. Lisäksi louhinta käynnistyy Riihimäentien molemmin puolin sijaitsevilla kalliolla.

Louhinnan vuoksi liikenne pysäytetään Riihimäentiellä ja Hämeenlinnantiellä (Vt12) ajoittain viikosta 14 alkaen.

Melua aiheuttavaa louhinta- ja räjäytystyötä tehdään näissä kohteissa pääosin arkipäivisin kello 7 ja 19 välisenä aikana.

Okeroisissa aloitetaan paalutustyöt heti pääsiäisen jälkeen.

Ala-Okeroisten siltaa aletaan rakentaa kesäkuussa

Kehätien Hollolan pään lukuisista siltakohteista ensimmäisenä aletaan rakentaa Ala-Okeroisten siltaa. Työt käynnistyvät kesäkuussa.

Melua aiheuttavia työvaiheita ovat muun muassa paalutustyöt Okeroisissa ja Patiokallion itäpuolella sekä louhinnat ja kiviaineksen murskaus Patiokalliossa ja Soramäessä.

Tulossa uusia liikennejärjestelyitä

Ensimmäisiä liikennejärjestelyitä on jo otettu käyttöön Ala-Okeroistentiellä, ja uusia on tulossa heti pääsiäisen jälkeen Soramäen eritasoliittymän läheisyyteen Riihimäentielle ja Hämeenlinnantielle sekä Nostavantielle. Liikennejärjestelyt tarkoittavat aluksi alennettuja nopeusrajoituksia sekä ajoittaisia, louhinnoista johtuvia liikenteen pysäytyksiä.  Myöhemmin rakennustöiden edetessä otetaan käyttöön kiertotiejärjestelyitä, joista tiedotetaan erikseen.

Työmaateiden rakentaminen ja tutkimustunneleiden louhinta käynnistyy Liipolassa

Kehätien Lahden pään urakkaan sisältyvän Liipolan tulevan tunnelin alueella aloitettiin valmistelevat työt, kuten työmaan aitaaminen, puuston poisto ja työmaateiden rakentaminen, jo pari viikkoa sitten. Maatyöt tutkimustunneleiden suuaukkojen edustalla käynnistyvät viikolla 13 ja varsinainen louhinta alkaa viikon 15 aikana. Louhittavia tutkimustunneleita on kaksi. Niiden avulla saadaan tarkempaa tietoa kallion ominaisuuksista ja tärinän johtavuudesta varsinaisen tunnelin louhintaa varten.

Liipolan varsinaisen tunnelin louhiminen alkaa kesäkuussa. Tämä mahdollistaa myös tienrakennustyöt, sillä tunnelilouhinnasta saadaan louhetta tierakenteisiin. Työmaaliikenne vilkastuu louhinnan myötä, mutta koska kasvava liikenne suuntautuu pääasiassa työmaateihin, jäävät häiriöt yleisiä teitä käyttävälle liikenteelle vähäisiksi.

Louhintatyöstä aiheutuu melua ja tärinää

Louhintatyöstä aiheutuu aina melua, pölyä ja tärinää. Liipolan tunnelityömaan lähialueella on tehty huoneistojen ennakkokatselmukset ja määritelty rakennuskohtaiset raja-arvot tärinälle. Louhinnan päätyttyä suoritetaan jälkikatselmukset samassa laajuudessa. Lisäksi tärinämittausta tehdään työmaan lähellä sijaitsevissa rakennuksissa koko louhintatyön ajan useiden etävalvottavien tärinämittareiden avulla. Hankkeessa myös tehdään pölynsidontaa tarvittaessa.

Melua aiheuttavaa louhinta- ja räjäytystyötä tehdään näissä kohteissa pääosin arkipäivisin kello 7 ja 22 välisenä aikana, sekä tarvittaessa lauantaisin kello 8 ja 20 välillä ja sunnuntaisin kello 10 ja 18 välillä. Lisäksi louheen lastaus- ja kuljetustyötä on mahdollista tehdä arkipäivisin kello 22 ja 7 välillä sekä viikonloppuisin kello 22 ja 10 välillä hiljaisen liikenteen aikaan. Työt pyritään kuitenkin tekemään mahdollisuuksien mukaan arkipäivisin.

Muutoksia tulossa Liipolan alueen ulkoilureitteihin

Viikolla 13 latuyhteys Nikkilästä Liipolaan katkeaa, ja ulkoilureitti yhdistetään Liipolassa lenkiksi. Yhteys Jyrkänkadulta Nikkilään säilyy ja työmaatien kohdalle rakennetaan alikulku. Maastoon myös sijoitetaan opasteita, joissa kerrotaan rakentamisen aikaisista muutoksista, jolloin ulkoilijoiden on helpompi suunnitella liikkumistaan alueella.

Nikulan eritasoliittymän tiesuunnitelmamuutos on hyväksytty

Liikennevirasto on hyväksynyt Nikulan eritasoliittymän tiesuunnitelmamuutoksen, mikä mahdollistaa liittymän toteuttamisen. Hyväksymispäätös tullaan asettamaan maantielain mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Työt tulevan eritasoliittymän alueella alkavat heti pääsiäisen jälkeen, jolloin ramppien rakentamisen vaatimat puustonpoistotyöt käynnistyvät Porvoonjoen ja Helsingintien välisellä osuudella.

Työt käynnistyvät koulujen kesäloman alettua Launeen tulevan eritasoliittymän alueella

Launeella rakentamisesta aiheutuvaa häiriötä pyritään mahdollisuuksien mukaan rajoittamaan muun muassa ajoittamalla pääosa töistä loma-aikaan. Työt aloitetaan kesäkuussa heti koulujen loputtua ja ne viedään mahdollisimman pitkälle kesän aikana siten, että suurin osa melua ja haittaa aiheuttavista työvaiheista on tehty ennen syksyä ja koulun alkamista. Tavoite on, että tämän vuoden lopussa työt Launeen koulun kohdalla olisivat jo hyvin pitkällä katuverkon töiden osalta. Koululaisille ja heidän huoltajilleen sekä muille alueella liikkuville kerrotaan aktiivisesti ja ennakoivasti liikennejärjestelyistä ja muista rakentamisen vaikutuksista vielä keväällä ennen koulujen loppumista. Ensi syksynä koulujen alkaessa työmaan ajankohtaisesta tilanteesta tiedotetaan erikseen.

Rakentamisen aikaiset liikennejärjestelyt varmistavat turvallisen kulun kouluun ja sieltä pois

Autoliikenne Lahden suuntaan kulkee Uudenmaankatua pitkin.  Linja-autoyhteys Nikkilästä muuttuu rakentamisen käynnistyttyä, ja uusi reitti kulkee Aukeankadun kautta Uudenmaankadulle. Reittimuutoksista tiedotetaan tarkemmin erikseen.

  • Lisätiedot: Hankeosa 1A, Projektijohtaja Ilkka Kaarakainen, Destia Oy, puh. 040 524 7319, Ilkka.kaarakainen@destia.fi
  • Hankeosa 1B: Tiedotusvastaava Tarja Kojo, Valtari, puh. 050 308 4770, tarja.kojo@poyry.com
  • Projektijohtaja Janne Wikström, Liikennevirasto, puh. 029 534 3600, janne.wikstrom@liikennevirasto.fi 
  • Projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen, Liikennevirasto, puh. 029 534 3563, juha-pekka.hamalainen@liikennevirasto.fi

Seuraa hanketta:

www.liikennevirasto.fi/vt12letke

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. Työt maantiellä 167 alkoivat keväällä 2017 ja valtatien 12 osalta ne käynnistyvät keväällä 2018.

Julkaistu: 28.03.2018 08.00