Uutiset

Vanhemmat uutiset näkyvät oikeassa laidassa olevasta Uutisten arkistosta.

Ajankohtaista

  • 17.10.2019
    Päijäthämäläiset.fi tarjoaa monipuolisen valikoiman tietoa ja materiaalia esimerkiksi yhdistyksistä, yhteisöistä ja päijäthämäläisistä tapahtumista. Tarkoituksena on tukea niin yhteisöjä kuin yksilöitä verkostojen laajentamisessa sekä tiedon välittämisessä.
  • 10.10.2019
    Hollolan kunnanviraston valtuustosali täyttyi oppilaista, kun kunnan järjestämä lapsiparlamentti alkoi keskiviikkona 9.10.

  • 08.10.2019
    Päijät-Hämeessä on käynnissä asumisen jätehuollon palvelutason määrittely. Projektissa on parhaillaan meneillään kesällä toimialueen vakituisille ja kesäasukkaille käynnissä olleen asukaskyselyn tulosten analysointi. Asukaskyselyyn saatiin kaiken kaikkiaan 969 vastausta. Kyselyn tuloksia tullaan hyödyntämään palvelutason määrittelytyössä. Asukkaiden lisäksi kysyttiin näkemyksiä myös jätehuoltoalan eri toimijoilta.
  • 07.10.2019
    Tervetuloa elinvoimakahveille 10.10.2019 klo 16:30
  • 04.10.2019
    Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä varautuu perjantaina julkistettuihin ammattijärjestöjen työtaistelutoimenpiteisiin ja seuraa tiiviisti niiden mahdollisia vaikutuksia asiakas- ja potilastyöhön. Tehy ja Super ilmoittivat perjantaina jäseniään koskevista ulosmarssista ja viikon mittaisesta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta. JUKOn, JHL:n ja Jytyn jäsenet eivät ole mukana työtaistelutoimissa.
  • 02.10.2019
    Uudet kuntoportaat ovat valmistuneet Heinsuon Urheilukeskukseen (os. Tiilijärventie 9, Hollola).