Uutta potkua liikenneturvallisuustyöhön

Kategoria: Kadut ja tiet
Takaisin

liikenneturvallisuus

Työikäisille suunnattujen, liikenneturvallisuutta parantavien toimenpiteiden ideointia. Kuva: Terhi Svenns.

Hollolan kunnanvirastolle kokoontui torstaina 19.4. liikenneturvallisuustyöstä kiinnostuneita kuntatyöntekijöitä Hollolasta, Kärkölästä ja Orimattilasta sekä sidosryhmien edustajia. Osallistujia oli lähes 40 henkilöä. Tilaisuus oli osa Etelä-Päijät-Hämeen turvallisen ja viisaan liikkumisen suunnitelmaa, jonka päivitystyö aloitettiin vuoden alussa.

Asiantuntijatietoa

Tilaisuuden avasi Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen. Iltapäivän aikana Liikenneturvan koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski valotti liikenneturvallisuuden 0-visiota ja ylikomisario Jouni Takala Hämeen poliisista kertoi, miten meistä jokainen voi vaikuttaa turvalliseen liikkumiseen.  Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Lattu esitteli liikenneturvallisuustyön käytännön toteuttamismahdollisuuksia. Projektipäällikkö Terhi Svenns Rambollista puolestaan kävi läpi, millainen on liikenneturvallisuustyön ja liikenneturvallisuuden nykytila Etelä-Päijät-Hämeessä.

Kokemusten vaihtoa ja ideointia

Eri kuntien edustajat pääsivät vaihtamaan kokemuksia ja ideoimaan liikenneturvallisuustyötä omalle hallinnonalalleen. Tilaisuudessa syntyi ideoita niin lasten ja nuorten kuin työikäisten ja ikääntyvien liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Ideoiden pohjalta liikennekasvatustyön tueksi laaditaan laaja-alainen ja monipuolinen toimintasuunnitelma, johon kerätään liikennekasvatuksen ja viestinnän konkreettisia keinoja. Toimintasuunnitelman työstäminen jatkuu myöhemmin keväällä Etelä-Päijät-Hämeen kuntien liikenneturvallisuusryhmissä.

Lisätietoja Terhi Svenns, terhi.svenns@ramboll.fi tai Ari Rinkinen, ari.rinkinen@hollola.fi