Vaalit on käyty. Kaikki on taas mahdollista !?

Vaalit on käyty, nyt odottelemme toiveikkaina uusia (sote)linjauksia. Kaikki on taas mahdollista !?

Soten osalta, yli kymmenen vuotta kestäneiden harjoitusten jälkeen, ratkaisujen focus kuntien näkökulmasta keskittyy viiteen huomioon.

Soten keskeinen tavoite on etsiä ratkaisua sote-palvelujen eriarvioistumiseen. Eriarvoistumisen taustalla oli vahvasti rahoitukselliset ongelmat. Useista selvityksistä (mm. Perlacon Oy) on tuotettua tietoa siitä, että 2/3:aa kuntien toimintamenojen kasvusta on kohdistunut sote-palveluihin ja tämä kasvuvauhti on kiihtymässä väestön ikääntyessä. Rahoituksellista epätasapainoa kärjistää muuttoliike, joka tyhjentää työikäistä väestöä eri alueilta kiihtyvällä vauhdilla. Se rahoitus, mikä sotesta puuttuu, joudutaan ottamaan lapsilta (opetuksesta). Ongelma on yhteinen. Tulevaisuudessa (MDI) vain kolme Suomen kasvukeskusta menestyy tässä kilpailussa.

Toinen huomio liittyy siihen, että vaikka sote-integraatio kyettäisiin toteuttamaan kaikkialla, se tuo vain hetkellistä helpotusta- ei kokonaisratkaisua kiihtyvään rahoitusongelmaan. Valtion kytkemättömyys uudistukseen johtaa todennäköisimmin siihen, että rahoitukselliset ongelmat aluekohtaisissa malleissa jätetään erilaisin verukkein alueiden ongelmiksi – vaikka alueiden rahoituspohja poikkeaa huomattavasti toisistaan. Tasausjärjestelmät edellyttävät valtion mukanaoloa. Jos lainsäätäjää ei kytketä rahoitusvastuuseen, ongelmia siirretään, ei ratkaista.

Kolmas huomio on se, että vaikka rakenne on toissijainen palvelutuotannon osalta, se on ensisijainen kysymys, kun kustannuksia halutaan hillitä ja rationalisointiratkaisuja tehdä. Mikä on se rakenne, missä laajempi kokonaisetu kyetään asettamaan osaoptimoinnin sijaan ? Valitettavan harvoin tällainen päätöskyky löytyy pienistä itsenäisistä yksiköistä käsin, jos vahva ohjaus puuttuu. Ilman taloudellisia säästöjä/kustannushillintää on kohtuullisen selkeä asiantuntijanäkemys siitä, että hyvinvointivaltio ajautuu vakavaan taloudelliseen epätasapainoon. Silloin palvelut vielä laajemmin ovat vaaravyöhykkeessä. Ei pelkästään niiden saavutettavuus, vaan myös saatavuus.

Neljäs huomio on se, että paikallisuudella ja demokratialla pitäisi olla uskottava rooli jo kansalaisten luottamuksenkin näkökulmasta. Ketjutettua välillistä demokratiaa, missä paikkajaot (puolue/sukupuoli) tehdään suljetuissa neuvotteluissa ja kunnalle annettu paikkakriteeristö voi olla teoreettisuudessaan utopiaa, on vaikea puolustaa nykyisessä avoimen ja suoran demokratian toimintaympäristössä.

Viides huomio oli se, että ratkaisujen pitkittyminen lisää asioiden kärjistymistä. Ongelmat ovat todellisia ja ne näkyvät koko ajan konkreettisemmin. Huomiotta jättäminen on parasta kasvupohjaa vastakkainasettelulle ja protestiliikkeille- mikä vaikuttaa nopeasti lähes kaikkeen.

Minulle käy mikä tahansa ratkaisu, kunhan se tulee kohtuullisen nopeasti ja on sellainen, että ydinongelma eli sotepalvelujen tasapuolinen rahoituspohja ja rahoitus kyetään uskottavalla tavalla ratkaisemaan. Paikallisilla kuntapohjaisilla ratkaisuilla, joille on monta järkiperustetta, on vaikea ratkaista rahoitusongelmaa sen enempää kuin demokratiakysymystäkään.

Kuntayhtymärakenne törmää samoihin ongelmiin. Kuntien ohjausvoimaa ei käytännössä ole, kun kehitys kärjistyy. Muille kunnille tuskin käy, että keskuskaupunki päättää – keskuskaupungille tuskin käy, että vähemmistö päättää. Valtio tuskin antaa lisärahaa, mikäli se ei voi vaikuttaa kustannustehokkuuteen eli ohjata ja saada kokonaistaloudellisia hyötyjä aikaiseksi.

Kuntaliitoksetkaan eivät ole ratkaisu rahoituspohjaan- sekin on testattu: viime vuosikymmenen suuret kuntaliitosseudut ovat suurissa rahoitusvaikeuksissa.

Kun huomio on viime vuodet keskittynyt vain soteen, on rinnalle on tullut samaa kokoluokkaa oleva ongelma; alueiden vahva eriarvoistumiskehitys. Kuntiin vaikuttaa monilta eri suunnilta tulevia paineita, joita ei hahmoteta kuntiin ulkopuolelta kohdistuvassa päätöksenteossa. Muuttoliike tyhjentää alueita työssäkäyvistä ja vie rahoituspohjaa, lasten lukumäärän nopea pudotus ei mahdollista yhtä nopeaa sopeutusta, isot investoinnit ja isot alaskirjaukset sisäilmaisten purkukiinteistöjen osalta vaikuttavat, valtio vetäytyy rahoitusvastuustaan (erityisesti infra) ja siirtää kustannuksia merkittävin osin kunnille ja lisäksi pelkästään eduskuntavaalien aikana esillä olleet uuden lakisääteisten palvelujen laajennukset ovat miljardi-luokkaa. Kun tähän lisätään murroksessa painivan yhteiskunnan vahva näköalattomuus, ahdistus on omiaan purkautumaan tavalla, mikä ei ole yhdenkään kunnan tai kaupungin etu.  Siksi silmiä ei voida sulkea.

Myös eriarvoistumiskehitykseen pitäisi tarttua vahvasti: selvittää ja etsiä ratkaisuja tällä kertaa jo alusta alkaen parlamenttaarisesti – ja tällä vaalikaudella.  

 

 

Hollolassa 18. huhtikuuta 2019

 

Päivi Rahkonen

Hollolan kunnanjohtaja

Julkaistu: 18.04.2019 09.22