Vapaa-aikapalvelut ja korona

Takaisin

Kooste vapaa-aikapalveluiden tilanteesta touko-kesäkuussa 2020

Koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilan rajoitustoimenpiteiden asteittainen purku vaikuttaa myös Hollolan vapaa-aikapalveluiden palvelutarjontaan. Tässä tiedotteessa ovat touko-kesäkuulle suunnitteilla olevat toimenpiteet. Odotamme edelleen aluehallintoviraston virallisia linjauksia, joten muutokset suunnitelmiin ovat mahdollisia.

Kirjastot Kalliolassa, Hämeenkoskella ja Salpakankaalla avaavat ovensa 1.6.2020. Toukokuun osalta kirjojen uloslainaamiseen kehitellään järjestelmää Salpakankaan pääkirjastolle. 

Nuorisotyön tiimi jatkaa poikkeustilan palvelutarjontaa kesäkuun alkuun. Kesäkuun kolmelle ensimmäiselle viikolle on suunnitteilla kesäleiritoimintaa. Ilmoittautumiset avautuvat heti kun aluehallintovirasto on ohjeistanut kuntia kesäkuun osalta leiritoiminnan järjestämisestä.

Uimahalli on suljettuna koko kesän ja avautuu jälleen elokuussa viikolla 33. Uimahallissa on aloitettu vuosihuollot ja suunnitteilla olleet isommat remontit koronan takia jo huhtikuussa.

Liikuntapalveluiden kesän toimintoja aletaan toteuttaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, ottaen kuitenkin huomioon koronaepidemian vaatimat erityishuomiot ryhmäkokoihin ja hygieniaan.

Kaikista vapaa-aikapalveluiden avautuvista palveluista tiedotetaan sitä mukaa, kun tiedotettavaa on. Seuraa aktiivisesti Hollolan kunnan verkkosivuja ja sosiaalisen median kanavia. 


Lisätietoja

Lassi Puodinketo
vs. vapaa-aikapäällikkö
044 7801 310 / lassi.puodinketo@hollola.fi

Julkaistu: 06.05.2020 12.43