Ympäristöviikko: Ympäristöpalkinto annettiin Raimo Mikkolalle ja julistekilpailun voitti Helmi Lehikoinen

Takaisin

Hollolan kunta ja Hollolan ympäristöyhdistys palkitsivat ympäristöviikolla vuoden ympäristöpalkinnon saajaksi Raimo Mikkolan.
Mikkola on ollut aktiivinen jäsen ympäristöyhdistyksessä sen perustamisesta (v. 1987) lähtien. Hän on toiminut muun muassa yhdistyksen puheenjohtajana ja rahastonhoitajana. Mikkola on kirjoittanut lukuisia ympäristönsuojeluartikkeleita muun muassa liikenteen vaikutuksista ja globaaleista ongelmista.
- Palkitseminen tuli todella yllätyksenä, teen mielestäni tavallista perustyötä ympäristön hyväksi, Raimo Mikkola totesi palkitsemistilaisuudessa.
Mikkola on todellinen luonnon puolestapuhuja.
- Vaikka en enää ole aktiivisesti ympäristöyhdistyksen toimissa, niin yritän pitää luontoasioita esillä keskusteluissa ihmisten kanssa, hän toteaa.


Ympäristöyhdistyksen varapuheenjohtaja Matti Peltonen, ympäristöpalkinnon saanut Raimo Mikkola, kunnanjohtaja Päivi Rahkonen ja ympäristöyhdistyksen hallituksen jäsen Eija Nurminen. (Kuva: Outi Sirviö)

Ympäristöviikon julistekilpailuun tuli runsaasti töitä

Keskiviikkona palkittiin ympäristöviikon julistekilpailun hollolalaiset voittajat.
Voittajajulisteen oli vesiväreillä maalannut Helmi Lehikoinen. Hänen työnsä nimi oli ”Puu” ja raati kommentoi sitä seuraavasti: ”Työssä on rauhalliset ja luonnonmukaiset värit. Yksityiskohdat ja niiden korostaminen on hienosti toteutettu. Luonnossa tärkeitä ovat kaikki pienistä suuriin”.
Kunniamaininnalla palkittiin Aino Rautiainen, jonka työtä raati arvioi: ”Työn selkeys ja värien käyttö ovat onnistunutta ja on selvää, että tekijä ymmärtää kestävän elämäntapojen valintojen vaikutuksen. Yhdessä voimme etsiä kestävän keskitien.”.
Toinen kunniamaininta annettiin Kankaan koulun sommitelmatyölle, jonka olivat toteuttaneet Aava Kella, Siiri Kärki, Mars Bekas, Gunnar Viljakainen ja Thomas Antman. Raati arvioi työtä: ”Työn toteutus on hyvin kekseliäs ja hieno yhteistyö näkyy lopputuloksessa. Kekseliäs toteutustapa on myös kestävä tapa, materiaalien kierrätys edistää kestävää elämäntapaa.”

Luonto ja ympäristö ovat lähellä

Keskiviikkona palkintoa vastaanottamassa ollut Helmi Lehikoinen kertoo, että hän on piirtänyt pitkään, mutta todellinen innostuminen sai vauhtia hänen luettuaan tubettaja Nelli Orellin kirjan, jossa opetetaan piirtämisen alkeita, ja inspiroidaan käyttämään värejä ja tyylejä.
- Vesivärit ostin maaliskuussa ja pidän erilaisista väreistä ja sävyistä, Lehikoinen kertoo.
Voittotyön tekeminen oli helppoa, sillä luonto on kirkonkylällä asuvalle Lehikoiselle tärkeä.
Myös kunniamaininnan saaneelle Aino Rautiaiselle luonto ja ympäristö ovat tärkeitä.
- Sain idean työhöni isältäni, joka antoi vähän vinkkejä, Rautiainen kertoo.


Aino Rautiainen ja Helmi Lehikoinen vastaanottivat kunniakirjat Hollolan torin kesätorin avajaisissa keskiviikkona. (Kuva: Outi Sirviö)


Kankaan koulun oppilaiden puolesta kunniakirjat nouti Thomas Antman. (Kuva: Eero Vaara)

Julistetyöt näyttelyssä kirjastolla

Julistekilpailun teemana oli ”Kestävä elämäntapa” ja kilpailussa oli kaksi luokkaa: alakoulu ja yläkoulu. Määräaikaan mennessä alakoulun sarjaan tuli kymmeniä töitä. Yläkouluilta ei tänä vuonna osallistujia ollut.
Kaikki Hollolan julisteet ovat esillä kirjaston julistenäyttelyssä kesäkuussa.
Palkitut hollolalaisten tekemät työt osallistuivat Päijät-Hämeen ympäristöviikon maakunnalliseen julistekilpailuun, jonka voitti tänä vuonna Vääksyn yhteiskoulun 7-luokkalainen Isabella Salo.


Julistekilpailun työt ovat esillä pääkirjaston näyttelyseinällä. (Kuva: Outi Sirviö)

 

 

Julkaistu: 09.06.2023 13.16